Varoitus: Etelä-Suomessa huono ajokeli, taivaalta voi sataa jäätävää tihkusadetta

2:33
Video 25.11.2022: Pekka Pouta kertoo: Tältä näyttää uusi sään kuukausiennuste.

Autoilijoita kehotetaan sunnuntaina valppauteen liikenteessä huonon ajokelin vuoksi Etelä-Suomessa.

Fintrafficin tieliikennekeskuksen mukaan tiet ovat maan eteläosissa paikoin lumisia ja liukkaita, minkä lisäksi lumisade saattaa heikentää ajokeliä.

Ilmatieteen laitos puolestaan varoittaa, että Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Satakunnassa sekä Päijät- ja Kanta-Hämeessä voi liikennettä vaikeuttaa lumisateen lisäksi jäätävä tihkusade.

Ilmatieteen laitoksen mukaan liikenteen sujuvuus voi sään takia heikentyä, ja keskinopeudet voivat olla teillä tavallista hitaammat. Sään vuoksi autoilijoita kehotetaan tarkkaavaisuuteen, koska onnettomuusriski on kohonnut.

Varoitukset ovat voimassa sunnuntaina iltapäiväkahteen saakka. Ilmatieteen laitos ennustaa, että lunta voi tulla paikoin myös muualla Suomessa sunnuntain aikana.

Liikenneonnettomuudet ovat vaatineet kuolonuhreja

Liikenteessä on jo viikonloppuna tapahtunut useita vakavia liikenneonnettomuuksia, jotka ovat vaatineet ihmishenkiä.

Kaksi ihmistä kuoli kolarissa Loimaan keskustan tuntumassa Varsinais-Suomessa lauantai-iltana, mistä poliisi kertoo tiedottavansa lisää sunnuntain aikana.

Vastaavasti Kymenlaaksossa Kouvolassa henkilöauton kuljettaja kuoli matkailuauton ja henkilöauton kolarissa. Aiemmin pelastuslaitos kertoi toisen onnettomuusauton olleen linja-auto, mutta poliisi tarkensi sunnuntaina kulkuneuvon matkailuautoksi.

Kaakkois-Suomen poliisin mukaan matkailuauton kanssa samaan suuntaan ajanut henkilöauto osui matkailuauton perään valtatiellä 6 Ruhanmäen kohdalla. Osuman seurauksena molemmat autot ajautuivat pientareelle ja syttyivät tuleen. Matkailuautoa ajanut ei poliisin mukaan loukkaantunut eikä autoissa ollut muita matkustajia.

Onnettomuus tapahtui noin puoli yhden jälkeen sunnuntain vastaisena yönä. Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyntutkintana.

Kaksi kuolonuhria vaati myös lauantaina iltapäivällä Pellossa Lapissa tapahtunut nokkakolari, jossa kuoli kaksi 1960-luvulla syntynyttä miestä.

27.11.2022 kello 10.10, tarkennettu, että Kouvolan kolarissa oli osallisena matkailuauto eikä linja-auto.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja