Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Varma-Sampo aloittaa toimintansa tänään. Varma-Sampo on maamme suurin työeläkeyhtiö, joka maksaa työeläkettä noin 250 000 eläkkeensaajalle.
Lähes 400 000 palkansaajan ja yrittäjän eläkevakuutus on järjestetty Varma-Sammossa. Kun vakuutettujen ja eläkkeensaajien perheenjäsenet otetaan huomioon, koskettaa Varma-Sammon toiminta välillisesti yli miljoonaa suomalaista.
Varma-Sampo muodostuu siten, että noin kaksi kolmasosaa Eläke-Varmasta ja Eläke-Sampo yhdistyvät. Varma-Sammon toimitusjohtaja Paavo Pitkänen haluaa muistuttaa, että uuden yhtiön synty ei edellytä asiakkailta toimenpiteitä.
- Noin 250 000 eläkkeensaajaa saa työeläkkeensä normaaliin tapaan heti Varma-Sammon ensimmäisenä toimintapäivänä. Yhtiö on muiltakin osin valmis palvelemaan asiakkaitaan heti heinäkuun alusta lähtien, Pitkänen kertoo.
Varma-Sampo toimii yhteistyössä Sampo-konsernin kanssa. Sampo-konsernin, Kalevan ja Varma-Sammon kokonaisuutta kutsutaan Sampo-Varma-ryhmäksi.