Varkaat himoitsevat koristeellisia keraamisia laattoja Portugalissa

Ammottavat aukot hylätyn palatsin murenevassa seinässä Lissabonin sydämessä kertovat varkaiden käynnistä.

Portugalilaisia rakennuksia peittävät perinteiset koristeelliset keraamiset laatat ovat varkaiden himoitsemia, sillä etenkin perinteisistä azulejo-laatoista voi saada tuhansia euroja mustassa pörssissä.

Poliisin vuonna 2007 käynnistämä SOS Azulejo -projekti on pyrkinyt estämään varastettujen laattojen myymistä eteenpäin. Poliisimuseon johtajan Leonor San mukaan varkaudet ovat vähentyneet projektin myötä. Museo esittelee tiloissaan takaisin saatuja laattoja.

Silti iso määrä varkauksia jää tietämättömiin.

– Portugalilaiset eivät raportoi asiasta, koska heille se on banaalein asia maailmassa. He elävät laattojen ympäröimänä syntymästään kuolemaan asti. Turistit rakastavat laattoja, koska heillä niitä ei ole kotona, Sa sanoo.

Varkauksien huippuvuosina 2001, 2002 ja 2006 laattoja varastettiin vuosittain arviolta jopa 10 000 kappaletta.

Apua tunnistamiseen

Sa on perustanut nettisivuston, jolla esitellään kirkoista, sairaaloista, junista, asemilta ja muista rakennuksista varastettuja laattoja. Sivusto antaa mahdollisuuden selvittää, onko laatta varastettu.

Vuodesta 2013 Lissabonissa on ollut laitonta purkaa rakennuksien laattojen koristamia julkisivuja ilman viranomaislupaa. Parlamentti on harkinnut laajentavansa lain koko maahan.

Azulejo-sana viittaa kiillotettuun kiveen

Portugalissa yleiset koristeelliset keraamiset azulejo-laatat tulivat maahan keskiajan alkupuolella maan ollessa arabivalloittajien hallinnassa.
Usein Azulejo-sanan oletetaan olevan johdannainen portugalin kielen sanasta azul, joka tarkoittaa sinistä. Azulejo-laattojen kuvioinnit ovat värimaailmaltaan tyypillisesti sinisiä. Alkujaan sana on kuitenkin peräisin arabian kielen sanasta az-zulayj, joka kääntyy karkeasti "kiillotetuksi kiveksi".
Laattoja käytetään tyypillisesti esimerkiksi seinien, julkisivujen, katujen ja lattioiden koristeluun. Keräilyarvonsa ja turismin takia laatoista on tullut varkaiden kohde.

Lissabonissa myös "varkaiden torina" tunnetulla Feira da Ladra -torilla vanhoja azulejoja myydään 5–100 euron hintaan. 1700-luvulta peräisin olevaa ruskeista, kultaisista ja vihreistä laatoista tehtyä teosta puolestaan myydään 500 eurolla. Antiikkikauppiaiden hinnat saattavat nousta kuitenkin jopa 10 000 euroon.

Poliisin mukaan Lissabonin turistibuumi voi lisätä laattavarkauksia nopeastikin. Paikallinen keramiikkavalmistaja Cristina Pina uskoo kuitenkin löytäneensä ratkaisun. Hän myy 1700-luvulta olevien azulejojen jäljennöksiä.

– Turistit voivat ostaa jäljennöksiä Lissabonin tuliaisinaan, mikä mahdollistaa alkuperäisten laattojen jäämisen maahan. 

Lue myös:

    Uusimmat