Kasvisten sadonkorjuuaika on parhaimmillaan. Tämä näkyy runsaana tarjontana, mehevinä makuina ja myös edullisina hintoina. Tähän vuodenaikaan erityisesti peruna, juurekset, kaalikasvit ja sipulit ovat laadultaan parhaimmillaan ja ne sopivat varastoinnin lisäksi hyvin myös säilöttäviksi. Kaupoissa on tarjolla reilunkokoisia kolmen kilon säkkejä ja tämän lisäksi lokakuussa monet viljelijät myyvät juureksia suoraan viljelmiltä tai suoramyyntipisteistä.
Kaupunkilaisen kuluttajan kannattaa myös harkita varastointia, vaikka kasviksia on saatavilla hyvin ympäri vuoden. Juuresten säilytys onnistuu hyvin aina tammikuulle asti esimerkiksi kerrostalon kylmätilassa, kun kasvikset pakataan oikein. Jää- tai viileäkaapissa tai parvekkeella säilyttäminen ei ole suositeltavaa kuin pariksi viikoksi. Kun tuotteita säilytetään pitkään, kannattaa ne aina laittaa muovipusseihin, joihin on pistelty ilmareikiä tai ainakin peittää huovilla, jotta haihdutus vähenisi. Tämä sen vuoksi, että kaupunkikellareiden ilma on useimmiten liian kuivaa juureksille.
Vastanostettujen juuresten mullan annetaan kuivahtaa viileässä ennen pakkaamista muovipusseihin. Ylimääräinen multa harjataan pois. Pesemistä kannattaa välttää. Esimerkiksi pesty peruna säilyy harjattua perunaa heikommin pitkäaikaissäilytyksessä. Säilyvyyden kannalta on tärkeää, että juurekset viedään kylmään varastoon mahdollisimman pian sadonkorjuun jälkeen. Paras säilytyslämpötila juureksille on 0 - + 4 astetta eli selvästi viileämpi kuin jääkaapin juureslokero. Maakellari on erinomainen säilytyspaikka, mutta sinne juurekset kannattaa siirtää vasta kun kellari on jäähtynyt kunnolla. Peruna muuttuu imeläksi, jos sitä säilytettään lähellä nollaa, joten peruna sijoitetaan aina varaston lämpimimpään osaan. Perunalle oikea säilytyslämpötila on + 4 - + 5 astetta.
Sipulit säilyvät huoneenlämmössä
Sipulit kuivataan puolestaan kunnolla huoneenlämpötilassa ja puhdistetaan tämän jälkeen mullasta ja ylimääräisistä kuorista. Sipulit säilyvät kotioloissa huoneenlämmössä kuivina muutaman kuukauden verkkokassissa tai paperipussissa. Pitempään varastointiin tarvitaan aina kuiva viileätila, mikä yleensä löytyy vain ammattiviljelmiltä. Heidän sipulit ovat yleensä aina hyvin tuleentuneita ja kuivia, joten niiden säilytys kotioloissa onnistuu oman pihan satoa paremmin.
Umpioidut tai etikkaiset kasvissäilykkeet säilyvät raaka-aineita paremmin tavallisessa jää- tai viileäkaapissa tai kerrostalokellarissa. Monia sadonkorjuun herkkuja kannattaa myös pakastaa. Esimerkiksi parsakaali on nyt parhaimmillaan pakastettavaksi. Esikeitetyt nuput kannattaa laittaa omiin pusseihin ruoan lisäkkeinä tarjoiltaviksi ja siivutettu varsiosa erillään lisättäväksi keittoihin. Punajuuret tai porkkanat voi laittaa myös valmiina raasteina pakkaseen. Pakastetut raasteet ovat vaivattomia käyttää talven aikana. Ne sopivat mainiosti vaikka sekoitettaviksi jauhelihataikinaan.
Juurekset varustautuvat varastointia varten
Syksyn edetessä kasvit tuleentuvat eli varautuvat talven varalle. Varastoon ei kannata tästä syystä nostaa kasviksia liian aikaisin, sillä syksyn viileät säät vievät kasvit lepotilaan, jossa kasvin elintoiminnot kuten hengittäminen ja haihduttaminen hidastuvat. Muun muassa juuresten ja kaalikasvien vesipitoisuus laskee syksyn edetessä. Lisäksi kivennäisaineet ja kuidut vahvistavat kasvin kuoriosia ja soluseiniä. Tätä varten hiilihydraatteja ja muita ravintoaineita siirtyy kasvin lehtiosista juuriosiin. Vahvat kuoret estävät nahistumisen lisäksi korjuun ja käsittelyn aikaisia vioituksia sekä parantaa varastokestävyyttä. Kolhiintuneet juurekset kannattaa syödä tuoreeltaan noston jälkeen, koska vain ehjäkuoriset kasvit pystyvät kuoren avulla hyvin torjumaan muun muassa varastomikrobien aiheuttamia hyökkäyksiä. Viljelijät varastoivat tänäkin syksynä noin 73 miljoonaa kiloa kaaleja, juureksia ja sipuleita. Varastoista ne tulevat kaupan tiskille loppusyksyn ja ensi kevään aikana.
Punajuuripaistos
4 annosta
7 dl vettä
4 dl riisi-ruisseosta
1,5 kasvisliemikuutiota
3 punajuurta
2 porkkanaa
2 sipulia
0,5 dl ruohosipulisilppua
1 tl yrttimaustetta
100 g sinihomejuustoa
25 g margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
0,3 tl mustapippuria
0,5 tl suolaa
Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Lisää riisi-ruisseos ja kasvisliemivalmiste. Keitä kannen alla noin 20 minuuttia, kunnes kaikki vesi on imeytynyt. Raasta pestyt ja kuoritut juurekset karkeaksi raasteeksi. Kuutioi kuoritut sipulit. Kypsennä kasvikset mikroaaltouunissa lähes kypsiksi (700 W 3 min). Laita riisi-ruis uunin kestävään, laakeaan, voideltuun vuokaan. Levitä päälle kasvikset ja ruohosipuli. Ripottele päälle yrttimauste ja sinihomejuusto. Sekoita kerroksia hiukan puuhaarukalla. Sulata paksupohjaisessa, mielellään teflonpinnoitteisessa kattilassa margariini. Lisää jauhot ja sekoita puuhaarukalla. Älä anna seoksen ruskistua. Nosta kattila liedeltä ja sekoita joukkoon kylmä maito kahdessa erässä. Sekoita kastike tasaiseksi. Kuumenna kastiketta vielä koko ajan sekoittaen, kunnes se sakenee. Nosta kastike pois kuumalta liedeltä, mausta ja kaada vuokaan kasvisten päälle. Kypsennä paistosta 175 C lämpötilassa 35 minuuttia. Tarjoa salaatin, tumman leivän, margariinin ja rasvattoman maidon kanssa.
Chilimaustetut tortillat
4 annosta, 8 kpl
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
0,5 oranssia paprikaa
pala purjoa
2 tomaattia
1 rkl öljyä
1 dl pakastemaissia
2 dl pakastepapuja
1 tl chilitahnaa
0,3 tl mustapippuria
0,3 tl paprikajauhetta
8 vehnätortillaa
1 prk ranskankermaa
Pese ja kuori kasvikset. Kuutioi sipulit, suikaloi porkkanat ja paprika sekä pituussuunnassa halkaistu, huuhdeltu purjo. Kuutioi tomaatit. Kuullota padassa sipuleita ja purjoa hetki öljyssä. Lisää porkkanasuikaleet ja hauduta miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 min. Lisää paprika ja hetken kuluttua maissi ja pavut. Mausta chilitahnalla, mustapippurilla ja paprikajauheella. Lisää lopuksi tomaattikuutiot. Kuumenna tortillat mikroaaltouunissa. Levitä kullekin tortillalle ranskankermaa ja täytettä, taita yksi sivu kaksinkerroin pohjaksi ja kääri rullalle. Tarjoa salaatin kanssa.
Chili sin carne
4 annosta
1 dl keitettyjä mustia papuja
1 dl keitettyjä valkoisia papuja
pala purjoa
0,5 sipulia
2 porkkanaa
50 g selleriä
50 g palsternakkaa
1 rkl öljyä
1 tl paprikajauhetta
1 prk tomaattipyreetä
5 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl oreganoa
0,5 - 1 tl chilimausteseosta
0,5 tl juustokuminaa
mustapippuria
1 rkl tuoretta korianteria
3 rkl maissitärkkelysjauhoa
Huuhtele pavut ja liota niitä yön yli. Huuhtele liotetut pavut ja keitä ne pakkauksen ohjeen mukaisesti. Puhdista ja suikaloi purjo ja lohko muut kasvikset. Kuumenna öljy padassa. Lisää paprikajauhe ja kasvikset purjoa lukuunottamatta. Kääntele kasviksia öljyssä viitisen minuuttia. Lisää tomaattipyree, vesi ja mausteet. Hauduta pataa noin 10 minuuttia. Lisää vesitilkkaan sekoitettu maissitärkkelysjauho, suikaloitu purjo ja pavut. Hauduta ruokaa silloin tällöin sekoittaen vielä viisi minuuttia. Tarjoa ruisriisin ja salaatin kanssa.
Uusimmat
-
08:08
NHL:ssä muhii suomalainen jymy-yllätys
-
08:05
Näyttelijä Kiti Kokkonen sai mieleisensä syntymäpäivälahjan puolisoltaan: "Niin toivottu ja upea"
-
08:01
Huomasitko tätä? Antti Tyrväinen jyräsi vauhdilla joukkuetoverinsa yli – "Pelin kovin taklaus"
-
07:45
Salossa kateissa ollut vanhus löytyi yöllä – "On olemassa ihmisiä, jotka välittävät ja huolehtivat"
-
07:45
Ville auttaa kotiinsa vetäytyneitä: "Läpsäisee, että joku ajattelee olevansa niin vaivaksi ja häiriöksi"
-
07:35
Olkiluoto 2 palasi sähköntuotantoon – tehoa alennettaneen kuukausiksi
-
07:30
Pikkukunta loi menestystarinan vailla vertaa – muu Suomi on seurannut voimattomana sivusta, kun mystinen sanapari tekee tuhojaan: "Ei tarvita mitään erikoista"
-
07:25
Häikäisevää käsityötä: Barkov ja Lundell taituroivat upeat maalit Floridalle
-
07:05
Nuorten myrkytyskuolemista hyytävä havainto: Valtaosalle määrätty yhä voimakkaampia lääkkeitä
-
07:01
Missio-kilpailu jää tauolle – Mirella Merivirta ja Veronika Wirtanen valottavat vaikean päätöksen taustoja: "Se ei voi mennä niin"
-
07:01
Suomalaiselta NHL-puolustajalta kovaa tekstiä seurastaan: "Se vähän oksettaa"
-
06:54
Trump palasi rikospaikalle: Salamurhayrityksen näyttämölle nousi myös Elon Musk
-
06:31
Antti, 39, työskenteli johtotehtävissä – nyt hän on "hikky", jota ahdistaa jopa postin hakeminen
-
06:27
Kymmeniä ihmisiä kuoli Israelin öisissä iskuissa Gazaan – MTV seuraa
-
06:02
Tämä kolmikko johdattaa sinut Yhdysvaltojen herkullisiin vaaliviikkoihin – iskeekö vielä "lokakuun yllätys"?
-
05:55
Kadonneen Raija Juutilan avomiehen outo kävely johdatti poliisit ruumiin luo – KRP:n luututkija teki karmivan löydön
-
23:10
Israelin presidentti: Iran on Israelille jatkuva uhka
-
22:56
Tässä on illan oikea lottorivi
-
22:54
MTV Tel Avivissa: Israel valmistautumassa kostoiskuun Irania vastaan – "Siitä tulee tehokas"
-
22:51
Arttu Hyryn NHL-kohtalo selvisi
-
Lataa lisää