Vappumuistio: Tarkista tästä kauppojen ja liikenteen aikataulut

Kaupat, alkot ja postit sulkevat ovensa vappuaattona iltakuudelta. Pankit ovat avoinna normaalisti. Vappupäivänä lauantaina kaupat pysyvät kiinni, ja ovet avataan seuraavan kerran sunnuntaina. Alkot ja postit ovat suljettuina maanantaihin saakka.

Aukiolojen rajoitukset eivät koske kioskeja, huoltoasemia tai haja-asutusalueiden kauppoja. Muiden yritysten yhteydessä toimivien postien myyntipisteet saattavat olla avoinna omien aukioloaikojensa mukaan.

Junaliikenteessä poikkeusaikatauluja

Kaukoliikenteen junat kulkevat vappuaattona normaalien aikataulujen mukaan. Vappupäivänä noudatetaan sunnuntain aikatauluja, mutta liikenteessä on runsaasti poikkeuksia. Aamulla kulkee parikymmentä lisäjunaa, mutta iltapäivän ja illan liikenteestä on peruttu kolmisenkymmentä junaa.

Lisätietoja vapun junaliikenteestä saa asemilta, VR:n nettisivuilta osoitteesta www.vr.fi kohdasta Pääkaupunkiseudun lähiliikenne ja kaukoliikenteen aikatauluista kohdasta Juhlapyhäliikenne tai VR:n maksullisesta asiakaspalvelusta numerosta 0600 41 903 (lähiliikenne) ja 0600 41 900 (kaukoliikenne).

Myös kaukoliikenteen bussit ajavat perjantaina normaalisti. Vappupäivänä ajetaan pyhäliikenteen S-vuorot, mutta ei SS-vuoroja. Bussiaikataulut voi tarkistaa Matkahuolto.fi-sivuilta tai Matkahuollon palvelunumerosta 0200 4000.

Lähiliikenteessä lisää yövuoroja

Helsingin seudun lähiliikenne on perjantaina normaalin aikataulun mukainen. Puolenyön ja aamukuuden välillä ne kulkevat poikkeusaikataulujen mukaan, mutta aamukuuden jälkeen liikenne jatkuu lauantain junavuoroilla. Yöliikenteen aikataulut voit tarkistaa VR:n nettisivuilta.

Myös bussit liikennöivät useammin vappuyönä Helsingin seudulla. Kampin terminaali on avoinna perjantaina kello puoli kolmeen aamuyöllä, jonka jälkeen bussit lähtevät Kampintorilta Malminrinteeltä.

Raitiovaunuilla on Helsingin keskustassa poikkeusreittejä koko vappuaaton, sillä ydinkeskusta rauhoitetaan jalankulkijoille kello 17 alkaen. Vapunpäivänä metro, lähijunat, bussit ja Suomenlinnan lautta kulkevat lauantaiaikataulujen mukaan.

Raitiovaunut ja bussien U-linjat ajavat lauantaina muuten sunnuntain aikataulujen mukaan, mutta Helsingin keskustasta liikennöidään lisävuoroja Eiraan ja Kaivopuistoon.

Tarkempia tietoja pääkaupunkiseudun liikenteestä saa HSL.fi:stä tai liikenneinfosta numerosta 0100 111.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat