Olen viettänyt vappua ainakin 16 kertaa, mutta yhdestäkään en ole kirjoittanut muistiin mitään. Tihentäköön tämä yksi kirjoitus nuo kaikki sekavat tapahtumat yhdeksi ainoaksi vapuksi, tuon keväisen juhlan suurtestiksi. Vappu on kaikista maassamme vietettävistä juhlista ristiriitaisin. Se perustuu järjettömyydelle, vaikka sitä perustellaan järkisyillä: keväällä, työväen perinteillä ja ylioppilaiden ikiaikaisena riehalla. Se alkaa kukka rintapielessä ja päättyy naama kukkapenkissä. Se alkaa lasitetulta parvekkeelta ja päättyy lasinsirpaleisiin. Se alkaa patiolta ja päättyy putkaan.
Minun vappuni ovat aina alkaneet, muistaakseni, samalla tavalla: olen kieltänyt koko juhlan tarpeettomana ja katsonut yliolkaisesti kuohuviinipulloja ja remuavia ihmismassoja. Mutta jo puolen tunnin kuluttua jylhästä päätöksestäni olen huomannut istuvani terassilla hassu nenä päässä vertailemassa eri leipomojen tippaleipiä ja arvostelemassa siiderien sokeripitoisuuksia. Muistan perustelleeni vikkelän takinkääntöni keväällä ja lämpimällä ilmalla sekä sillä, että kuka hullu nyt tässä säässä kotonaan istuisi.
Tässä näkyy vapun ristiriitaisuus. Sitä ei ole mitään syytä juhlia, mutta seuraavassa silmänräpäyksessä kaikki tempautuvat mukaan, vastahakoisesti tai muuten vaan. Mutta takaisin muistoihin. Terassilta minun piti mennä kotiin, mutta huomaankin istuvani läheisen puiston penkillä juttelemassa kolmen sekakäyttäjän kanssa siitä, pitäisikö Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Curt Lindström vaihtaa papukaijaan vai kruunata Mister Finlandiksi.
Puistosta tieni vie keskustaan, missä sekaannun Mantan lakitukseen remuavan nuorison kanssa. Tai ei se tainnut Manta olla, vaan keski-ikäinen rouva, jota yritän lakittaa jääkiekko-aiheisella lippalakilla. Rouva ei innostu, ja kun kerron, että oikeasti minun pitäisi olla kotona väheksymässä vappua, hän kertoo, ettei se ole vieläkään liian myöhäistä.
Seuraava muistikuva tulee taksista, kuskilla on nahkatakki ja niska. Käsken niskaa vaihtamaan kanavaa, niska ei vaihda. Yritän maksaa kirjastokortilla, niska kääntyy ja muuttuu punaiseksi naamaksi. Pääsen koti-ovesta sisään, minut otetaan vastaan kuin roska. Avaan television, sieltä tulee uusintana vappuhupaelma vuodelta 1969. Tuntuu siltä kuin olisin osa hupaelman laatinutta työryhmää.