Vapise Barbie! Afrikkalaisisän keksintö voimauttaa pikkutyttöjä

Nigerialainen Taofick Okoya havahtui lelumaailman asettamiin standardeihin etsiessään lahjaa sukulaislapselleen ja löytäessään vain valkoihoisia, länsimaalaisia nukkeja. Nyt Okoyan kehittämät Queen of Africa -nuket myyvät kotimaassaan paremmin kuin Barbiet.

Mustille muotinukeille ei ole tarvetta, uskottelivat lelukauppiaat nigerialaiselle Taofick Okoyalle tämän esitellessä ideaansa afrikkalaisista nukeista vuonna 2007. Pienen tyttären isänä Okoya tiesi väitteen olevan väärässä. Hän uskoi vakaasti afrikkalaisten tyttölasten kaipaavan leikkeihinsä nukkeja, joihin voi samaistua ja voimauttavia roolimalleja, jotka antaisivat aihetta ylpeyteen omasta etnisestä taustastaan. Daily Mailin haastattelussa Okoya kertoo jopa oman tyttärensä toivoneen ennen olevansa valkoinen, ja tällaiseen ajatteluun hän toivoo voivansa vaikuttaa lelujen avulla.


Tänä päivänä Okoya on todistanut olleensa oikeassa. Hänen kehittämänsä Queen of Africa -nuket lainaavat piirteensä, persoonansa ja tyylitajunsa Nigerian eri heimoilta. Okoyan mukaan nukeilla on feministinen agenda, sillä hän toivoo niiden voimauttavan afrikkalaistyttöjä. ”Afrikan kuningattaret” ovatkin ottaneet kantaa esimerkiksi islamistien sieppaamien nigerialaistyttöjen puolesta ja vaatineet heidän vapauttamistaan Bring Back Our Girls -kampanjassa.

Muutaman euron hinta ei ole ylitsepääsemätön tavallisillekaan nigerialaisille, joten ei ole ihme, että kotimaassaan nuket myyvät kuin häkä. Uutistoimisto Reutersin mukaan Queen of Africa on valloittanut jo huimat 15 prosenttia Nigerian lelumarkkinoista. Kiitos nettikaupan, asiakkaita on löytynyt Amerikoista ja Euroopasta asti.


Lähteet QueensofAfrica.com, DailyMail.co.uk

Lue myös:

    Uusimmat