Vantaan Askiston perhesurma paljastui, kun perhetuttu saapui talolle sattumalta – "Huusin hätäkeskukselle, että siellä on tapahtunut kaksoismurha"
Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa on tänään puitu Vantaalla syksyllä 2021 tapahtunutta perhesurmaa. Todistajana kuultu perhetuttu kertoi oikeudessa, että henkirikos paljastui karmealla tavalla.
Tapahtumat alkoivat valjeta, sunnuntai-iltana 21. marraskuuta 2021, kun perhetuttu tuli Vantaan Askistossa asuneen eläkeläispariskunnan ja näiden aikuisen pojan yhteiselle asunnolle. Mies poikkesi kylään sattumalta, koska oli ohikulkumatkalla.
Mies kertoi, että hänellä oli tapana poiketa kylässä silloin tällöin, koska hän toimi eräänlaisena tukihenkilönä nyt murhasta syytetylle 38-vuotiaalle miehelle, joka asui vanhempiensa luona.
Todistaja kertoi käräjäoikeudelle, että oli viettänyt vapaaehtoisesti aikaa miehen seurassa ja tarjonnut tälle tukeaan, koska tämä tarvitsi tukea elämän perusasioissa.
Todistajan mukaan murhasta syytetty mies on kärsinyt muun muassa päihdeongelmasta, ja tällä on ollut myös muita elämänhallinnan ongelmia sekä ylipäätään ongelmia elämässään. Todistaja kuvaili miehen viime vuosia "syöksykierteeksi".
Kahdeksan sekunnin kauhu
Kun kukaan ei tullut avaamaan ulko-ovea, mies kiersi talon takapuolelle. Keittiön ikkunan kohdalla hän näki, että perheen isä makasi lattialla.
Hän säntäsi heti sisään, koska luuli miehen kaatuneen pahasti. Sisällä hän kuitenkin näki, että miehen alla on suuri verilammikko.
Tämän jälkeen hän huomasi sivusilmällään, että myös perheen äiti makasi kuolleena lattialla.
– Se kesti ehkä kahdeksan sekuntia, kun menin sinne sisään ja ulos. Totesin vain, että okei, nämä ovat kuolleet, ja lähdin pois, mies kertasi tapahtumia oikeudessa.
Mies kertoo menneensä paniikkiin, mutta kuitenkin kokeilleensa, onko uhreilla pulssia ja pyrkineensä selvittämään, onko kaksikko elossa. Kun tilanne valkeni lopulta koko karmeudessaa, mies lähti asunnolta nopeasti pois ja soitti hätäkeskukseen. Hän kertoi, että poliisit saapuivat paikalle noin 15 minuutin kuluttua.
– Huusin hätäkeskukselle, että siellä on tapahtunut kaksoismurha, mies kuvaili puhelua.
Tavallisia ihmisiä
Mies kertoi, että syytetyn miehen ja tämän vanhempien välit olivat hänen käsityksensä mukaan olleet normaalit ennen henkirikosta. Mies kertoi kolmikon joskus riidelleen, muttei tavallisuudesta poikkeavalla tavalla.
Mies kuvaili vanhempia tavallisiksi ihmisiksi. Perheen isällä oli tapana katsella hiihtoa televisiosta. Äiti harrasti käsitöitä.
Käräjäoikeuden kuulemisen päätteeksi mies esitti painokkaan toiveen siitä, että joku ottaisi nyt vastuun syytetystä miehestä, joka hänen käsityksensä mukaan on kärsinyt pahoista ongelmista henkilökohtaisessa elämässään.
Puheenvuorossaan mies antoi ymmärtää, ettei syytetty mies ole saanut tarvitsemaansa apua.
Järkyttyneen oloinen mies pohti, että tapaus on ollut perheen omaisten kannalta hyvin traumaattinen. Mies harmitteli sitä, että kaiken täytyi päättyä kahden ihmisen kuolemaan.
Syyttäjä vaatii 38-vuotiaalle miehelle elinkautista vankeusrangaistusta kahdesta murhasta. Mies on myöntänyt henkirikokset, mutta kiistänyt murha-nimikkeet. Puolustuksen mukaan kyse on kahdesta taposta.
Puolustuksen mukaan syytetty mies on kärsinyt tekojen aikaan vakavista mielenterveyden ongelmista ja ollut syyntakeeton. Mies osallistui käräjäoikeuden istuntoon etäyhteydellä Niuvanniemen sairaalasta.
Uusimmat
-
11:45
Sää näyttää "enemmän kesältä", sanoo Pekka Pouta
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
Lataa lisää