Valtteri Bottaksen ratkaiseva virhe aiheutti Mercedes-leirissä paljon puhuvan reaktion – Toto Wolffin ilme kertoi kaiken

Mercedes-kuski Valtteri Bottas laittoi Italian GP:n loppuhetkillä Ferrarin Charles Leclercin ahtaalle. Bottas teki ison hyökkäyksen kierroksella 51. Tämä meni kuitenkin pahasti pieleen.

Bottas oli kerännyt jarrutusenergiat optimaaliselle tasolle, minkä lisäksi hän väänsi moottoriasetukset täysille. Bottas pääsikin Leclercin lähelle Monzan radan pääsuoralla.

Ensimmäisessä mutkassa suomalaiskuski ajautui kuitenkin pitkäksi, minkä myötä Leclerc pääsi ratkaisevalla tavalla karkuun.

Virhe aiheutti sangen puhuttelevan reaktion Mercedeksen leirissä. Kansainvälinen TV-lähetys kääntyi nopeasti saksalaistallin pilttuuseen, jossa kamerat olivat suoraan tallipäällikkö Toto Wolffin suuntaan.

Hänen ja toisen Mercedes-jäsenen päät painuivat lähes yhtä aikaa alas.

Mercedes-kaksikon reaktio lähti nopeasti leviämään sosiaalisen median puolella.

Bottas jäi lopulta alle sekunnin päähän kisan voittajasta Leclercistä.

Suomalaiskuskin omien sanojen mukaan virhe johtui yksinkertaisesti pidon puutteesta.

Lue myös:

    Uusimmat