Valtteri Bottakselle kallis huti turva-autoruletissa – Kimi Räikkösen tallikaveri lahjoitti voiton Lewis Hamiltonille
Valtteri Bottas putosi johtamassaan Ison-Britannian F1-kisassa toiseksi, kun hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton pääsi turva-auton aikana kirimään ilmaiseksi ykköspaikalle.
Bottas onnistui lähdön jälkeisessä kaksintaistelussa kuittaamaan Hamiltonin tekemän ohituksen takaisin neljännellä kierroksella, minkä jälkeen britti tyytyi odottamaan uutta tilaisuutta.
Mercedes otti Bottaksen kärkimiehenä ensimmäisenä varikolle, ja tämä osoittautui kohtalokkaaksi. Kierroksella 20 Kimi Räikkösen tallikaveri Antonio Giovinazzi ajoi ulos, mikä toi turva-auton radalle.
Hamilton oli juuri oikeassa kohtaa radan lopulla ja pääsi kurvaamaan renkaidenvaihtoon. Hän palasi radalle Bottaksen eteen.
Bottas joutui odottamaan kisan lopulle toista varikkokäyntiään, sillä Mercedeksen otettua hänelle mediumrenkaiden perään toiset mediumit, säännöt vaativat suomalaista käyttämään vielä toista rengasseosta kisan aikana.
Kolmanneksi sijoittui Ferrarin Charles Leclerc, kun loppupuolella kisaa hänen tiimitoverinsa Sebastian Vettel ajoi rajusti palkintopallitaistelussa Red Bullin Max Verstappenin perään. Vettel putosi kauas pisteiltä 15:nneksi, ja Verstappen oli toisen Red Bullin Pierre Gaslyn takana viides.
Myös Bottas hyötyi Vettelin ja Verstappenin kolarista, sillä sen turvin hän pystyi toisen varikkokäyntinsä jälkeen pitämään toisen sijansa.
Lewis Hamilton kuitenkin kaatoi vielä lopussa suolaa suomalaisen haavoihin ja otti tältä lisäpisteen kisan nopeimmasta kierroksesta. Näin ollen ero MM-taulukossa kasvoi britin eduksi jo 39 pisteeseen.
Kimi Räikkönen ylsi kisassa pisteille oltuaan kahdeksas.
F1-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Saksan Hockenheimissa.
Ison-Britannian GP:n lopputulokset:
| Kuski | Talli | Aika/ero | Pisteet |
1 | Lewis Hamilton | Mercedes | 1:21.08,452 | 26 * |
2 | Valtteri Bottas | Mercedes | +24,928 | 18 |
3 | Charles Leclerc | Ferrari | +30,117 | 15 |
4 | Pierre Gasly | Red Bull | +34,692 | 12 |
5 | Max Verstappen | Red Bull | +39,458 | 10 |
6 | Carlos Sainz | McLaren | +53,639 | 8 |
7 | Daniel Ricciardo | Renault | +54,401 | 6 |
8 | Kimi Räikkönen | Alfa Romeo | +1.05,540 | 4 |
9 | Daniil Kvjat | Toro Rosso | +1.06,720 | 2 |
10 | Nico Hülkenberg | Renault | +1.12,733 | 1 |
11 | Lando Norris | McLaren | +1.14,281 | 0 |
12 | Alexander Albon | Toro Rosso | +1.15,617 | 0 |
13 | Lance Stroll | Racing Point | +1.21,086 | 0 |
14 | George Russell | Williams | +1 kierros | 0 |
15 | Robert Kubica | Williams | +1 kierros | 0 |
16 | Sebastian Vettel | Ferrari | +1 kierros | 0 |
17 | Sergio Perez | Racing Point | +1 kierros | 0 |
| Antonio Giovinazzi | Alfa Romeo | keskeytti | 0 |
| Romain Grosjean | Haas | keskeytti | 0 |
| Kevin Magnussen | Haas | keskeytti | 0 |
*) Lewis Hamiltonille lisäpiste nopeimmasta kierrosajasta.
Kuljettajien MM-pisteet:
| Kuski | Talli/Ero | Pisteet |
1 | Lewis Hamilton | Mercedes | 223 |
2 | Valtteri Bottas | Mercedes | 184 |
3 | Max Verstappen | Red Bull | 136 |
4 | Sebastian Vettel | Ferrari | 123 |
5 | Charles Leclerc | Ferrari | 120 |
6 | Pierre Gasly | Red Bull | 55 |
7 | Carlos Sainz | McLaren | 38 |
8 | Kimi Räikkönen | Alfa Romeo | 25 |
9 | Lando Norris | McLaren | 22 |
10 | Daniel Ricciardo | Renault | 22 |
11 | Nico Hulkenberg | Renault | 17 |
12 | Kevin Magnussen | Haas | 14 |
13 | Sergio Perez | Racing Point | 13 |
14 | Daniil Kvyat | Toro Rosso | 12 |
15 | Alexander Albon | Toro Rosso | 7 |
16 | Lance Stroll | Racing Point | 6 |
17 | Romain Grosjean | Haas | 2 |
18 | Antonio Giovinazzi | Alfa Romeo | 1 |
19 | George Russell | Williams | 0 |
20 | Robert Kubica | Williams | 0 |
Valmistajien MM-pisteet:
1 | Mercedes | 407 |
2 | Ferrari | 243 |
3 | Red Bull–Honda | 191 |
4 | McLaren–Renault | 60 |
5 | Renault | 39 |
6 | Alfa Romeo–Ferrari | 26 |
7 | Racing Point–Mercedes | 19 |
8 | Toro Rosso–Honda | 19 |
9 | Haas–Ferrari | 16 |
10 | Williams–Mercedes | 0 |
Uusimmat
-
10:02
Juuri nyt: Niinistö ja Marin kannattavat Nato-jäsenyyttä – "Suomen on ensi tilassa haettava Naton jäseneksi"
-
09:56
Fortum valmistautuu vetäytymään Venäjältä – "Euroopan energiasektori on kriisissä"
-
09:48
Olisiko sinusta suorittamaan tämä raaka rata? Näin 83-vuotias teräsmummo selvisi yhdestä maailman rankimmista kestävyyskisoista
-
09:40
Ohjaaja Renny Harlinin Johanna-vaimo hehkuu raskauden onnea – poseeraa upeassa otoksessa: "Maailman kaunein"
-
09:14
Jari Litmanen velmuili Ajaxin mestaruusjuhlissa – mukaan "linssiluteeksi"
-
09:12
Fortum valmistautuu vetäytymään Venäjältä hallitusti – MTV Uutiset seuraa sotaa Ukrainassa
-
09:07
Yksi löydetty kuolleena rivitalopalon jäljiltä Haminassa
-
09:03
Erikoislähetys juuri nyt: Presidentti Niinistö ja pääministeri Marin kertovat Nato-kantansa – MTV seuraa suurta Nato-päivää
-
09:02
Vladimir Putinin terveydentila herättää lisää kysymyksiä – jätti perinteisen kiekkonäytöksen väliin ensimmäistä kertaa
-
08:47
Yksi suurista kryptovaluutoista syöksyi hetkessä miltei nollaan – sijoittajat paniikissa: "Ottakaa rahat ja juoskaa"
-
08:33
Kyberturvallisuuden professori varoittaa Venäjän hyökkäyksistä Nato-prosessin aikana: "Voimme nähdä niitä vaikka tänään kello 10"
-
08:27
The Rasmus kisaa paikasta viisufinaaliin – Euroviisujen toinen semifinaali on tänään
-
08:22
Suomalaisseura putoamisvaarassa NHL:ssä – näihinkö MM-vahvistuksiin Jukka Jalonen viittasi?
-
08:14
Ministeri Jaakko Iloniemi: Tässä tilanteessa Nato-Suomi voisi jäädä yksin – "Tyhmyytemme, jolla provosoisimme hyökkäyksen"
-
08:11
Äiti asuu 22 neliön miniasunnossa kahden lapsensa kanssa – tältä koti näyttää: "Lapsilla on oma alue sängyn alla"
-
08:03
Janni Hussi pisti viime viikkoisen puhelun jälkeen tuulemaan ja suoritti rallitutkinnon
-
07:33
Pyrkiikö Venäjä vaikuttamaan Suomeen MM-turnauksessa? Turvallisuusjohtaja kertoo, mihin Tampereella on varauduttu
-
07:21
Kevin De Bruyne hurjasteli neljä maalia – Manchester City jatkaa Valioliigan piikkipaikalla
-
07:13
Floridassa viime kesänä romahtaneen tornitalon uhreille 997 miljoonan dollarin korvaussopu
-
07:11
Eri kananmunien todelliset erot: Kannattaako ostaa vapaan kanan munia vai ulkokananmunia?
-
Lataa lisää
