Valtteri Bottaksen ajanviettoaihe kääntyi hilpeäksi sanailuksi – ”Mitä sä oot ajanut?”

Mercedeksen F1-kuski Valtteri Bottas on viettänyt yllättäen eteen tulleita vapaita koto-Suomessa. Bottaksen on täytynyt keksiä tekemistä, kun F1-sarja on ollut jäissä koronaviruspandemian takia. Ja tekemistä, sitä on löytynyt.

Bottaksen ja muiden F1-kuskien piti aloittaa kausi maaliskuun puolessa välissä Australiassa. F1 ja kansainvälinen autoliitto FIA kuitenkin peruivat Australian GP:n sen jälkeen, kun yksi McLarenin työntekijöistä oli saanut koronavirustartunnan.

Suomeen paluun jälkeen Bottas on ollut "harjoitusleirillä".

– Olen saanut hyvän määrän treenejä alle ja olen pystynyt terveenä. Olen vain pyrkinyt käyttämään tämän ajan hyväkseni. Aika harvoin tulee näitä hetkiä, ettei ole pitkään aikaan mitään matkustelua tai kisoja, Bottas sanoi C Moren Urheilusuoran haastattelussa.

– Ja on tässä ollut vähän ajohommiakin. Joka viikko olen ajellut jollain vehkeellä. On pystynyt sellainen perstuntuma yllä, Bottas murjaisi.

Mitä sä oot ajanut? Toimittaja Mervi Kallio kysyi heti perään.

– Vähän kaikenlaista, Bottas myhäili vekkulimaisesti.

Ajaminen on tapahtunut muun muassa polkupyörän päällä. Bottaksen kanssa samassa taloudessa korona-arkea elää ammattilaispyöräilijä Tiffany Cromwell.

– Siellä se vetää päivän neljättä treeniä, Bottas totesi, kääntäen samalla kameraa toiseen suuntaan.

Bottaksen videohaastattelu näkyy jutun yläreunasta.

Mercedeksen suomalaiskuski on yrittänyt pitää positiivisen asenteen yllä koronaviruspandemian keskellä.

– Nyt pitää vain odotella, että milloin päästään taas kisaamaan. Sitä ennen yritetään ottaa kaikki irti tästä hetkestä, Bottas nyökkäilee päätään.

Lue myös:

    Uusimmat