Valmetin toimitusjohtaja eroaa

Konepajayhtiö Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine jättää tehtävänsä ensi vuonna, yhtiö kertoo.

Pasi Laine jatkaa yhtiön toimitusjohtajana ensi vuoden syyskuun loppuun. Valmetin hallitus on aloittanut seuraajan etsimisen.

– Nyt, kun olen ollut noin kymmenen vuotta Valmetin toimitusjohtajana ja valmetlainen jo 33 vuotta, on aika tulevan seuraajani jatkaa työtä uusiutuneen johtoryhmämme kanssa, Laine sanoo tiedotteessa.

Valmetin hallituksen puheenjohtaja Mikael Mäkinen kiittelee tiedotteessa Laineen panosta yhtiön kehittämisessä.

– Pasi Laine on taitavasti ohjannut ja kehittänyt Valmetia läpi poikkeuksellisen kasvun aikakauden ja vahvasti positioinut Valmetin maailman johtavaksi teknologian, palveluiden ja automaation kehittäjäksi ja toimittajaksi sellu-, energia- ja paperiteollisuudelle, Mäkinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat