Valioliiga-seura antoi potkut valmentajalleen – kauden alkuun vain muutama päivä
Valioliigassa pelaava Wolverhampton Wolves on antanut potkut seuran päävalmentajana toimineelle Julen Lopeteguille.
Wolves ilmoitti Lopeteguin potkuista myöhään tiistai-iltana vain muutama päivä ennen Valioliiga-kauden avausta. Wolves aloittaa oman urakkansa maanantaina ottelulla Manchester Unitedia vastaan.
Potkujen taustalla ovat Lopeteguin ja seurajohdon erimielisyydet. Espanjalaisluotsi oli kesän aikana useampaan otteeseen kritisoinut seuraa siitä, ettei se ole tarpeeksi aktiivinen siirtomarkkinoilla hankkiakseen vahvistuksia joukkueeseen.
– Meidän tavoitteenamme oli lähteä uuteen kauteen yhdessä, mutta on julkisesti tiedossa, että tärkeiden aiheiden ympärillä on ollut erimielisyyksiä. Sen takia molemmat osapuolet päätyivät ratkaisuun, että on parasta lähteä eri teille, seuran urheilujohtaja Matt Hobbs toteaa.
Lopeteguin lisäksi koko hänen valmennustiiminsä jättää Wolvesin.
56-vuotias Lopetegui hyppäsi Wolvesin peräsimeen marraskuussa 2022. Viime kaudella hän luotsasi Wolvesin 13:nneksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää