Kirsi Valastin tämän kauden tavoiteasettelu oli alun perin suunnattu lokakuiselle Chicagon maratonille. Kestävyysjuoksija kuninkuusmatka on edelleen 34-vuotiaan Valastin tähtäimessä, mutta onnistunut olympiarajan alitus Lontoon gp-kilpailujen 5000 metrillä lisäsi Ateenan olympialaiset Turun Weikkojen juoksijan ohjelmaan.
Valasti juoksi heinäkuun lopussa Lontoossa ajan 15.10,52, vaikka matkusti kilpailuun suoraan kuuden viikon mittaiselta vuoristoleiriltä Espanjan Sierra Nevadasta. Samasta suunnasta hän tuli tiistaina Ateenaan. Hän singahti takaisin vuoristoon piipahdettuaan Lontoon kisan jälkeen voittamassa Kalevan kisojen vitosen.
-Keikka vuoristoon jäi nyt aika lyhyeksi, sillä olin ylhäällä seitsemän päivää. Muutaman päivän ennen tänne tuloa vietin Malagan lähellä, jossa lämpötila oli 37 astetta, Valasti kertoi keskiviikon tiedotustilaisuudessa.
Naisten 5000 metrin alkuerät juostaan perjantain myöhäisillassa kello 23.15.
-Kisajännitystä on varmasti sen verran ilmassa, että kellonajalla ei ole väliä. En aio muuttaa vuorokausirytmiäni mitenkään, sillä Espanjassa se oli muutenkin iltapainotteinen, Valasti kertoi.
Ateena vaati nopeita ratkaisuja
Valastin esiintyminen kuuden yleisurheilijan ennakkotilaisuudessa antoi kuvan määrätietoisesti ja tarkasti kisaan valmistautuvasta urheilijasta. Valasti ei halunnut jättää mitään sattuman varaan, vaan marssi haastatteluhuoneeseen tultuaan heti säätämään ilmastoinnit pois päältä. Kun se ei onnistunut omin keinoin, henkilökunta tuli ja vähensi tuuletusta.
Määrätietoisuutta vaati myös Valastin pääsy olympiajoukkueeseen. Se oli vielä talvella pahasti vaakalaudalla, kun harjoittelua rassasivat lantion ongelmat, jotka laittoivat jalat aivan jumiin.
-Lantioni oli vinksallaan ja vonksallaan. Pilateksen avulla sain lantioni asennon kuntoon, nykyisin kauniisti askeltava Valasti kiitteli.
Omiaan ei ollut myöskään kylpyhuoneen hyllyn putoaminen niin, että lattialle valahtaneen hajuvesipullon sirpaleet vioittivat Valastin jalkaa. Ongelmat ovat kuitenkin nyt takana, ja Valasti on satsannut paljon uransa ensimmäiseen arvokisojen ratastarttiin.
Lontoon gp:n ja Kalevan kisojen jälkeen Valasti oli valmis rukkaamaan ohjelmaansa pikavauhdilla ja palaamaan takaisin vuoristoon. Kaikkia ratkaisuja ei kuitenkaan voi tehdä pelkästään urheilun ehdoilla, sillä rytmiä säätelee puolentoista vuoden ikäinen Iiris-tytär. Tyttö oli Espanjassa mukana, mutta Ateenaan Kirsi Valasti ei häntä ottanut.
-En olisi kuitenkaan ehtinyt viettää aikaa hänen kanssaan. Nyt soittelemme joka päivä monta kertaa, Valasti naurahti ja kertoi tyttären jo osaavan muutamia sanoja, mutta lähinnä nauttivan puhelimessa tutun äänen kuuntelemisesta.
Väätäinen antaa omaakin rauhaa
Valasti kuului 1990-luvulla Suomen lupaavimpiin kestävyysjuoksijoihin, mutta kyllästyi välillä koko touhuun ja piti useamman vuoden tauon, vaikkei kokonaan kestävyysurheilua unohtanutkaan. Yleisurheilutauon aikana Valasti kilpaili triathlonissa. Tämän vuosituhannen alussa hän innostui taas juoksusta ja palasi viime vuonna kotimaiselle huipulle voittamalla Helsingin Kalevan kisoissa vitosen ja kympin.
Valasti on talvesta lähtien ollut Juha Väätäisen valmennuksessa. Vuoden 1971 EM-voittaja ja Valasti tuntuvat löytäneen tasapainon valmennussuhteessaan. Valastin mukaan valmentaja on osannut rytmittää kovaa harjoittelua ja lepoa oikein. Tulisieluinen Väätäinen ei myöskään ole jatkuvasti mukana, vaan seurasi Espanjassakin vain kovat harjoitukset.
-Aika ruoskiva olen itsekin itseäni kohtaan, Valasti vakuutti.
Väätäinen oli tulossa Ateenaan keskiviikkoiltana.
-Tapaamme torstaina ja sovimme perjantain juoksun kuviot. Sen jälkeen hän jättää minut rauhaan. Kaipaan omaa rauhaa, ja Juha kunnioittaa sitä, Valasti kuvasi.
(MTV3-STT)