Kaksi vuotta sitten Lahdessa alkanut uusi MM-hiihtokulttuuri on jatkunut komeasti Val di Fiemmessä. Veriarvot ja dopingepäilyt saavat kymmenkertaisesti huomiota itse hiihtokisoihin ja niiden tuloksiin verrattuna.
Metsässä lykkivien hiihtäjien sijaan tuijotamme päivästä toiseen kisa-alueella pönöttäviä hiihtodirikoita, jotka luennoivat kansakoulunopettajan nuotilla Hb-arvoista. Hiihtourheilun arvoista ei saa järjellistä kommenttia, vaikka teroitetulla suksisauvalla uhkaisi.
Ruotsalais- ja norjalaismedian ilkamointi suomalaisten kovakalloisuuden kustannuksella on otettu hiihtopiireissämme vastaan taattuun tyyliin: "Turha meille on v-uilla, kun itsekin kuitenkin huijaatte". Murtsikaniilot "Jari on syytön" -banderolleineen ovat nousseet puskista kautta maan korostamaan myös sitä, että Kaisa Varis ei ole suinkaan jäänyt kiinni dopingista.
Pitää paikkansa. Varis ei ole jäänyt kiinni dopingin käytöstä. Kokemukseni mukaan kuitenkin kilpailuissa pärjäämistä auttaa huomattavasti se, että niihin pääsee osallistumaan. Kovin tyytyväinen Variksen / Hiihtoliiton "suoritukseen" ei siis voi olla, vaikka suurena ylpeyden aiheenamme onkin nyt se, että kisojen kolmanteen päivään mennessä kukaan suomalainen ei ole kärähtänyt.
Olen sitä mieltä, että länsinaapuriemme kolumnistit ovat oikeassa ihmetellessään otsikoissaan "Eikö kukaan ole oppinut mitään kahden vuoden aikana?" ja "Koska Suomi ottaa dopingin vakavasti?" Eikö kenellekään Hiihtoliitossa todellakaan tullut mieleen, että Lahden doping-skandaalin henkilöitymän käyttäminen tiedotteen kirjoittajana ei vankenna kuvaa Suomesta puhtaana hiihtomaana?
Suomen hiihtoliiton puheenjohtajan Seppo Rehusen mukaan ongelmaa ei ole, koska "[Kari-Pekka] Kyrö ei ole liiton palkkalistoilla eikä ole kenenkään urheilijan nimetty valmentaja". Hiihtoliitto ei kuulemma halua rajoittaa yhdenkään urheilijan yksityiselämää. Jos vaikka unohtaa Kari-Pekka Kyrön, niin tämän logiikan mukaan on ilmeisesti aivan sama, kuka ruiskureiska tai pilleripertti käytännössä on mukana toiminnassa, kunhan nimeä ei löydy liiton virallisista papereista. Juristi poistui ja lääkäri tuli tilalle, mutta sama pykälän viilaamisen ja epäolennaisuuksista jankkaamisen perinne tuntuu jääneen.
Ei sillä ole mitään merkitystä, onko Kyrö virallisesti kirjoilla liitossa, jos hän käytännössä huseeraa mukana jopa niin näkyvästi, että kirjoittaa Suomen joukkueen urheilijalle tiedotteita. Ja ei, sillä EI ole käytännössä merkitystä, kuka tiedotustilaisuuden on järjestänyt, jos siellä istua jököttävät urheilijan vieressä sekä Suomen hiihtoliiton puheenjohtaja että naishiihtäjien valmentaja, ja tiedotteen kiikuttaa urheilijalle Suomen hiihtojoukkueen tiedottaja!
Toisaalta maajoukkueen päävalmentaja Reijo Jylhä teki hyvin selväksi, mitä Suomen hiihtopiirien huipulla asiasta ajatellaan: "Olisihan se tiedon ja taidon hukkaa, jos Kari-Pekka ei saisi olla missään tekemisessä valmennuksen kanssa." Niinpä niin, johan syyskuussa Paavo M. Petäjä oli toivottamassa K-P:tä lämpimästi tervetulleeksi takaisin hommiin.
Suomen hiihtojohdon todellinen asenne on nähtävissä harvinaisen selvästi. Nämä kaverit tuntuvat olevan sitä mieltä, että Kari-Pekka Kyrö ja kärähtäneet hiihtäjät ovat kärsineet vääryydestä ja ovat pahimmillaankin syyllistyneet vähäisiin rikkeisiin. Miksi sitten Kyrön ja kumppaneiden syyllisyysaste on vähäinen? Kaikista kahden vuoden aikana lukemistani kommenteista henkii sama vastaus: koska muutkin tekevät samaa.
Yritin tuota perustelua äitimuorilleni kolmisenkymmentä vuotta sitten. Muistaakseni ei toiminut.
Koska hiihtopiireissä on kristillisiäkin arvoja nostettu esille, mainittakoon että minä ainakaan en vielä ole löytänyt Isosta Kirjasta moraalikoodia, jonka mukaan petkuttaminen ja valehteleminen ovat ok, jos epäilee, että luultavasti joku toinenkin niin tekee.
Annetaan norjalaisten ja ruotsalaisten rauhassa jäädä kiinni omista mokistaan, kun sen aika koittaa. Sitä ennen otetaan pilkka tyynesti vastaan ja hoidetaan oma pesä siistiksi. Se onnistuu vain, jos Suomen hiihtoa johtavat ihmiset, jotka oikeasti haluavat tehdä selvän eron vanhaan elosteluun.
Kirveellä olisi töitä.
Teksti: Petteri Ruotsalainen