Poliisi selvittää Helsingin Kyläsaarenkadulla tehtyä väkivaltarikosta. Neljä henkilöä on otettu kiinni.
Helsingin poliisi kertoo selvittävänsä epäiltyä väkivaltarikosta Hermannin Kyläsaarenkadulla. Rikosnimikkeeksi on illalla tarkentunut tapon yritys.
Poliisi kertoo ottaneensa kiinni neljä henkilöä, joiden osuutta tapahtumiin selvitetään. Osalla heistä on sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Poliisi epäilee, että tekopaikka on ulkona. Vammojen syntytapaa poliisi ei toistaiseksi kommentoi.
Tilanne tapahtumapaikalla oli puoli seitsemän aikoihin rauhallinen, eikä vaaraa ulkopuolisille ole, sanoo poliisi.
"Ensihoito paikalla syystä"
Paikalla oleva MTV Uutisten toimittaja Juho Lauri kertoo, että tilanne oli hieman ennen seitsemää illalla rauhoittunut. Kadulla oli kuitenkin runsaasti verijälkiä muistuttamassa tapahtuneesta.
–Asvaltilla on verta näkyvissä useammassa paikassa, Lauri sanoo.
Poliisin viestinnästä kerrottiin MTV Uutisille noin kello 18.15, että ensihoito oli paikalla syystä.
– Kyse on kuitenkin väkivaltarikoksesta.
MTV Uutisten jututtamat kaksi silminnäkijää kertovat tulleensa paikalle, kun hälytysajoneuvoja alkoi saapua. Itse väkivallantekoa he eivät nähneet.
– Näimme todella monta poliisiautoa, maijoja ja ambulansseja, he kertovat.
– Kun olimme olleet hetken aikaa tässä, niin näimme talon taakse menevän paloauton ja muutaman ambulanssin. Myöhemmin näimme, kun yksi ambulansseista tuli sieltä pillit päällä pois.
Yle Uutisten mukaan osa paikalla olleista ambulansseista lähti paikalta hälytysvalot ja -pillit päällä.
Lauri kertoo todistaneensa neljän paikalla yhä olevan poliisin kävelleen sisälle läheisen yrityksen rakennukseen. He veivät sieltä mukanaan vähän myöhemmin jonkin laitteen.
Ilmoitus epäillystä väkivallanteosta tuli hätäkeskuksen kautta kello 17.24.
MTV Uutiset seuraa tapahtumia.