Väki kannabisaloitteen takana iloitsee – nimet saatiin kasaan vain viikkoa ennen aloitteen umpeutumista: "Keskustelun portit ovat vihdoinkin auenneet"

Kannabisaloite etenee eduskuntaan – kampanjavastaava kertoo, miksi pössyttelystä ei pitäisi rankaista 6:12
MTV Uutiset Live haastatteli kannabisaloitteen tiimiä tuoreeltaan, kun aloite sai taakseen eduskuntaan vaadittavat 50 000 allekirjoitusta!

Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi sai hetki sitten täyteen 50 000 nimeä, jonka turvin se etenee eduskuntaan. Tavoite täyttyi viikkoa ennen aloitteen umpeutumista.

Kansalaisaloitteen kampanjavastaavan Tapani Karvisen mukaan aloitetta ajanut tiimi on innoissaan merkkipaalun toteutumisesta. 

– Luonnollisesti halutaan katsoa, kuinka korkea kannatus tälle aloitteelle voidaan saada, kun keskustelun portit ovat vihdoinkin auenneet, Karvinen kertoi MTV Uutiset Livessä.

Allekirjoituksia aloitettiin keräämään toukokuun alussa. Eduskuntakäsittelyyn vaadittava 50 000 kannatusilmoituksen tavoite täyttyi vain viikkoa ennen aloitteen umpeutumista. 

Kampanja sai Karvisen mukaan viimeisen parin viikon aikana nostetta loppukiriinsä osaavien henkilöiden työpanoksen sekä myös "onnekkaan sattuman" avulla.

– Teemme parhaamme sen asian eteen, että viimeinkin kansanedustajat pääsisivät tarkastelemaan tätä asiaa nykytiedon pohjalta, eikä siitä mitä se oli 50 vuotta sitten.

Kannabiskasvien kasvatus olisi sallittua

Kansalaisaloitteen keskeinen sisältö on, että kannabiksen käytöstä ja pienen määrän hallussapidosta ei pitäisi enää rankaista. Aloitteen mukaan myös muutaman kasvin kasvatus omaan käyttöön tulisi sallia.

– Nykyinen malli on tie järjestäytyneelle rikollisuudelle tehdä huimat tulot. Jos muutaman kasvin kasvatus olisi sallittu henkilölle itselleen, niin ainakaan rahaa ei valuisi uusien ongelmien aiheuttamiseen, Karvinen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat