Väisänen: ”Kirjoitan, koska osaan kirjoittaa"

Lounais-Ranskassa asuva Hannu Väisänen, 55, on yksi Suomen tunnetuimpia kuvataiteilijoita. Vastikään taiteen valtionpalkinnon voittanut Väisänen on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä ja hänen töitään on ollut esillä yhteisnäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla. Viimeistään Finlandia-voiton myötä hän on noussut myös lukevan Suomen tietoisuuteen.

Vuonna 2004 ilmestyneen esikoisen jalanjäljillä jatkava Toiset kengät (Otava) on 1960-luvun tunnelmia henkivä kuvaus Anteron nuoruusvuosista. Anteron äiti on kuollut, ja isä pitää yksin huolta viisilapsisesta perheestä. Poika kasvaa lukioikään osin vielä varsin ahdasmielisessä ja luokkatietoisessa yhteiskunnassa. Beatles kuitenkin määrittää jo hiusten pituuden ja muodissa koetaan napapaitojen ensimmäinen tuleminen. Murrosikää lähestyvän pojan huomio ja kiinnostus suuntautuvat yhä vahvemmin taiteeseen.

Kirjailija tähdentää, että vaikka romaanista löytyy yhtäläisyyksiä hänen omaan elämäänsä, se ei ole puhtaasti omakerrallinen romaani, kuten ei ollut esikoinenkaan. Teksti on pikemminkin fiktiivinen kudos eletystä.

– Ja törkeätä liioittelua, kuten tapoihini kuuluu.

Toisissa kengissä on ”noin 60 prosenttia fiktiota ja 40 prosenttia faktaa”. Runoja lausuva sotilasmestari-vakuutustarkastajaisä on molemmissa romaaneissa tärkeä hahmo.

– Kirjani ovat kunnianosoitus isälleni. Äiti kuoli, kun olimme pieniä. 1950-luvun lopun Suomessa ei ollut yleistä, että viiden lapsen pesue jää leskimiehen hoidettavaksi ja vielä varuskunta-alueella. Meidätkin olisi kaikki voitu adoptoida eri perheisiin, mutta isä oli luvannut äidin kuolinvuoteella pitää meidät.

Oikotietä klassikkokaartiin

Kirjallisuuden Finlandia-voittajan tänä vuonna valinnut oululainen kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola luonnehtii Toisia kenkiä aistit herättäväksi lukuelämykseksi nuoren pojan vaikeudet tieltään raivaavasta kutsumuksesta. Toimittaja toteaa, että kirjassa on peräti klassikon ainekset.

Kiitokset lämmittävät kirjailijan mieltä.

– Ne lämmittävät tavattomasti. Eikä ole yhtään tekopyhää sanoa, että niillä on todella syvä merkitys, eikä ainoastaan mediamerkitys. Vanikan palat oli minun esikoiskirjani ja kun se otettiin aika mukavasti vastaan, tuli sellainen yhdessä tekemisen tunne, kollektiivisen luomisen kokemus, joka kuuluu ikuisunelmiini. Olen tullut kirjallisuuden valtapiiriin ilmeisesti oikeaan aikaan. On tehnyt heti mieli kirjoittaa ei harjoitusromaaneja vaan klassikoita, Väisänen nauraa.

Kirjailija pohtii, että taiteilijan työssä auttaa erityisesti iän tuoma itsetuntemus.

– Täytyy vissiin sanoa ihan rehellisesi – omakehu nyt haisee – mutta itsetuntemus on ihan paikallaan, varsinkin kun on kyse yksinäisestä työstä. Sama tilanne oli edellistä näyttelyä tehdessä. On jokin iso keltainen pohja, jota tekee viikon, monesti toistakin viikkoa. Joudun asettamaan itselleni kysymyksen, että miksi teen tätä, miksi maalaan. Minun on vastattava, että maalaan, koska pidän maalaamisesta ja osaan maalata. Nyt olen joutunut esittämään saman kysymyksen myös kirjojen kirjoittamisessa. Minulla on ihan sama vastaus sillä puolella: kirjoitan, koska pidän kirjoittamisesta ja osaan kirjoittaa.

"Vihlovan huonoa tekstiä"

Hannu Väisänen aloitti päiväkirjan pitämisen 16-vuotiaana. Hän on käyttänyt kirjoituksiaan romaaniensa pohjana. Vanhojen pohdintojen lukeminen on ollut rankkaa puuhaa. Teksti on tekijän itsensä mukaan ”vihlovan huonoa”.

– En raaski heittää niitä pois, mutta jos otan sieltä jotain huomioita, tekisi mieli polttaa ne – ne ovat niin koomisen huonoja ja niin fantisoivia. Tässä vaiheessa pitää kuitenkin olla itselleen jo armollinen ja antaa anteeksi. Mutta ei sieltä voi ottaa mitään suoraan. Päiväkirjamerkintä voi korkeintaan tuoda mieleen jonkin isomman ja tärkeämmän niihin aikoihin tapahtuneen asian, mistä taas en ole kirjoittanut.

Jos 16-vuotiaan teksti oli vähintään raakilemaista, miten se on kehittynyt lähes klassikkomaiseksi.

– Se on ollut työtä. Täytyy tarttua kynään, tai nykyään tietokoneeseen. Työssä pitää olla myös tietty säännöllisyys. Omia lauseita pitää tutkia ja niitä pitää kirjoittaa uudestaan ja uudestaan. Ei kylläkään liikaa. On olemassa tietty vaihe, jossa on osattava lopettaa hiominen, ettei se mene liian hienon puolelle. Minun tekstiini täytyy jäädä soran ja sepelin tuntua, vaikka siinä olisi jotakin hienoa.

Puhutaanko Helsingissä ranskaa?

Hannu Väisänen on asunut vuosikaudet Ranskassa. Suomen kielellä työskentelevä kirjoittaja joutuu vaalimaan äidinkieltään erityisen huolellisesti, sillä ranska on tullut jo unien kieleksi.

– Kotikieleni on ranska ja olen ranskan kielen ympäröimä joka päivä aamusta iltaan. Minun pitää pitää huolta kielestäni yksin. Meilijuttuja tietysti laitan Suomeen ja työasioita saatan hoidella, mutta se on toisenlaista kieltä.

Väisänen muistuttaa, että Ranska on hallitseva kielivaltapiiri eikä maassa pärjää muilla kielillä.

– Vanhan kulttuuriperinteen vuoksi he itse uskovat, että ranskan imperiumi on vielä vallalla. He luulevat, että Pietarissa ja Helsingissäkin puhutaan vieläkin ranskaa!

Suuri suomalainen kirjallisuuspalkintokaan ei merkitse ranskalaisille välttämättä kovin paljon. Hyvä esimerkki on se, että Väisäsen ranskalaiset ystävät päättivät järjestää miehelle Finlandia-palkinnon selvittyä sikäläiset juhlat. Väisänen sai tehtäväksi kääntää simultaanisti omasta kirjastaan ranskaksi joitakin jaksoja.

– Että he voisivat sitten päättää, avataanko samppanjapullo vai ei, eli onko kirja sen väärtti!

Olisinko tänään kirjailija...?

Hannu Väisästä kutsutaan taiteen moniottelijaksi, koska hänellä on kyky liikkua sulavasti taiteen lajista toiseen, myös musiikin puolelle. Taitajaa itseään määritelmä hieman kyllästyttää. Hän toteaa, että jos on kiinnostunut jostain asiasta sydämestään, lahjojaan voi harjoittaa ja parantaa.

Vaikka Väisänen luovii taiteen sisällä vapaasti, yksi sääntö on jyrkkä. On keskityttävä vain yhteen asiaan kerrallaan.

– Olen huomannut sen typeräksi tai huonoksi ja molempia vahingoittavaksi, että pomppaisi lajista toiseen. Niin kuin vaikka aamutilanteessa venytellessä, että ”kumpikohan olisin tänään, kirjailija vai kuvataitelija, empä tiijä, täytyy kattoa.” Sellainen ei siis käy laatuun ollenkaan.

Väisänen painottaa, että niin kirjoittaminen kuin kuvataitelijanakin olo vaativat keskittymistä ja rankkaa työtä, ja sitä on tehtävä vähintään kahden viikon jaksoissa.

– Keskellä päivääkään ei saa mennä vaihtamaan uraa, vaan täytyy pysytellä siinä, mitä tekee. Työssä on tuskaisia hetkiä, mutta ei auta, että päättää yhtä äkkiä, että minullahan on se toinen ura, että menen tekemään sitä. Täytyy pysyä kiltisti ja kuuliaisesti sen tehtävän alueella, minkä on aloittanut.

Juuri nyt Väisäsen on valittava kuvataide. Toisten kenkien tarinalle on luvassa jatkoa, mutta se saa odottaa.

– Pysyttelen ensi vuoden loppuun kuvataiteilijana. Minulta ovat tulossa näyttelyt muun muassa Kööpenhaminaan ja Ouluun. Sen jälkeen pääsen vasta kirjallisuuden pariin jokapäiväisenä askareena.

Jolla on miksi, on myös miten

Hannu Väisänen on saanut vierailla tänä syksynä entisessä kotimaassaan taajaan. Kahden palkinnonhakureissun lisäksi hän on koonnut näyttelyn helsinkiläiseen galleria Anhavaan.

Jouluksi Väisänen ei matkaa Suomeen, mutta ei vietä sitä myöskään Ranskassa.

– Suku tulee viettämään joulua Ranskaan, mutta minä pakenen suvun alta pois – toki rakasta sukua todella. Menen aikamoisen urakan ja syksyn jälkeen pikkuisen työasioissa Jerban saarelle Tunisiaan merikylpy- ja merilevähoitoihin. Työasia matka on siinä mielessä, että Gellalan kylässä valmistetaan minun viime jouluna piirtämiäni keramiikkalautasia ja -vateja. Menen nyt katsomaan niitä.

Vanhassa kotimaassa Väisänen on tänä jouluna läsnä uuden kirjansa kautta. Toiset kengät löytyy varmasti monesta lahjapaketista. Väisänen toivottaa kirjansa lukijoille ”onnea ja rohkeutta”.

– Silloin kun ihmisellä on tämäntapainen taiteellinen kutsumus kuin minulla, mistä molemmat kirjani tavallaan kertovat, hän on onnellisessa asemassa. Vähän niin kuin Nietzschen sanoin: se, jolla on miksi, on myös miten. Minulla on ollut koko elämäni ajan tämä miksi; tiedän, millä löydän ne kamppailuvälineet, joilla taistellaan oman asian puolesta. Toivottavasti se välittyy mahdolliselle lukijalle.

(MTV3-STT)

Lue kirjan esittely ja osallistu keskusteluun.

Kuuntele Radio Novan Helmi-juttu Hannu Väisäsestä