Vaimo kaatui lattialle ja kielsi auttamasta – pohjoiskarjalainen mies soitti apua vasta kolmen päivän päästä, kun vaimo ei enää pystynyt puhumaan

Pohjoiskarjalainen mies sai tuomion vaimonsa kuolemantuottamuksesta. Oikeudenkäyntiin johtaneet tapahtumat ovat käräjätuomion perusteella poikkeuksellisen erikoiset.

Koko juttu sai alkunsa loppuvuodesta 2019, kun Pohjois-Karjalan syrjäseudulla asuneen pariskunnan nainen sai sairauskohtauksen tai jostain muusta syystä kaatui lattialle ja menetti liikuntakykynsä.

Pariskunnan seitsemänkymppinen mies löysi vaimonsa makaamasta palatessaan kauppareissulta. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt heti minkäänlaisiin toimiin naisen auttamiseksi. Hän ei esimerkiksi yrittänyt siirtää vaimoaan parempaan asentoon, saati soittanut hätäkeskukseen.

Nainen makasi liikkumatta lattialla päiväkausia. Vielä ensimmäisen vuorokauden aikana nainen kykeni kommunikoimaan, mutta sen jälkeen ei sitäkään.

Vasta kolmantena päivänä mies soitti hätäkeskukseen. Nainen kiidätettiin päivystykseen, missä hänen todettiin olevan erittäin huonossa kunnossa.

Naisen verenpaine oli alhainen ja käsi kuoliossa ainakin olkavarteen saakka, sillä nainen oli maannut sen päällä. Naisella oli myös ihokuolioita ja pahat painehaavat. Hänen reitensä olivat virtsan ja ulosteen polttamat.

Naista hoidettiin päiväkausia. Reilun viikon kuluttua hän kuoli. Kuolinsyyksi todettiin laaja-alaiset painehaavat ja lihaskalvojen tulehdus. Ne olivat aiheutuneet useita vuorokausia jatkuneesta makaamisesta.

Painehaavat ja lihaskalvojen tulehdukset olivat aiheuttaneet pahoja tuhoja paitsi naisen ihossa ja raajoissa, myös sisäelimissä. Naisen sydän oli alkanut reistailla, ja hän oli saanut hapenpuutteen johdosta aivovaurion. Nainen oli kärsinyt myös keuhkokuumeesta.

Syytetty: Ei ollut velvollisuutta huolehtia naisesta

Käräjillä aviomiestä syytettiin heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta. Syyttäjän mukaan miehellä oli velvollisuus huolehtia vaimostaan ja käsittää, että tämä oli ilmeisessä avun tarpeessa.

Mies kiisti syytteet. Puolustuksensa mukaan hän ei ollut jättänyt vaimoaan avuttomaan tilaan, eikä miehellä oman käsityksensä mukaan edes ollut erityistä velvollisuutta huolehtia naisesta. Miehen mukaan hän ei myöskään ”ole voinut ymmärtää vaimonsa olevan avun tarpeessa”.

Käräjäoikeus oli eri mieltä, ja tuomitsi miehen syytteiden mukaisesti.

Käräjäoikeuden mukaan miehen olisi tullut huolehtia pitkäaikaisesta vaimostaan muun muassa siksi, että hän oli kyllä tullut tietoiseksi siitä, ettei nainen kykene itse itseään auttamaan.

Käräjätuomiosta käy ilmi, että nainen oli ilmeisesti ensin kieltänyt miestään hankkimasta hänelle apua.

Tällä ei käräjäoikeuden mukaan kuitenkaan ollut asiassa mitään väliä. Miehen olisi tullut käräjäoikeuden mukaan ”arvioida itsenäisesti käsillä olevassa tilanteessa vallinnut avuntarve”, eli käyttää omaa päätään.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1947 syntyneen miehen heitteillepanosta ja kuolemantuottamuksesta vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Tuomio ei ole lainvoimainen, eli siihen voi hakea muutosta hovioikeudesta.

Lue myös:

    Uusimmat