Vähävaraiselle Hurstin joulujuhlassa tärkeintä on yhteisöllisyys: "Täällä on niin ystävällinen meininki"

Tätä sisältää vähävaraisten joulujuhlan avustuskassi – MTV paikalla Hurstin joulujuhlassa 1:36
Tätä sisältää vähävaraisten joulujuhlan avustuskassi – MTV vieraili Hurstin joulujuhlassa

Hurstin Avun vähävaraisille suunnattu joulujuhla järjestettiin jouluaattona Helsingin Messukeskuksessa. 

Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2019, sillä koronapandemia esti tapahtuman järjestämisen viimeisenä kahtena vuotena.

Heikki Hurstin alustavan arvion mukaan joulujuhlaan osallistui tänä vuonna yli 1 200 ihmistä, ja sadat Hurstin Avun vapaaehtoiset työskentelivät tapahtuman toteuttamiseksi.

Tapahtumaan monena vuotena osallistunut Noona kuvaili tunnelmaa joulujuhlassa lämpimäksi. Hänelle juhlassa erityisen tärkeää on yhteisöllisyys.

– Jonkin verran käyn myös leipäjonossa, nykyään harvemmin. Hyväntekeväisyys ja ihmisten auttaminen on minulle oikeasti tosi tärkeä asia, Noona sanoo MTV Uutisille.

Kristiina osallistui Hurstin joulujuhlaan neljättä kertaa ja siitä on muodostunut hänelle jouluperinne. Hänkin korostaa yhteisöllisyyden ja hyvän tunnelman merkitystä joulujuhlassa.

– Täällä on niin ystävällinen meininkin ja täältä saa hyvää ruokaa! Sain myös lasienkelin, josta olen neljä vuotta haaveillut, Kristiina sanoo.

Vapaaehtoisetkin pääsivät joulutunnelmaan

Tämän kokoluokan tapahtuma ei luonnollisesti olisi mahdollinen ilman vapaaehtoisten panosta.

Hurstin Avun vapaaehtoiset Suvi ja Niina osallistuivat esimerkiksi tapahtumapaikan rakentamiseen, jakoivat kahvia vieraille ja lopuksi osallistuivat tapahtuman purkuun.

Suvi kertoo päässeensä joulutunnelmaan jo tapahtuman rakentamisvaiheessa.

– Pääsin olemaan tosi monessa eri roolissa ja näkemään kuinka näin iso tapahtuma saadaan järjestettyä, Suvi kertoo.

– Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, mutta todennäköisesti ei viimeinen.

Molempien vapaaehtoisten mukaan tapahtumassa vallitsi lämmin joulutunnelma niin osallistujien kuin vapaaehtoisten osalta.

– Itselleni kohokohta oli se, kun ruokaa jaettiin ja kaatelin kastiketta ja tajusin, että ruuat menevät sinne perille [osallistujille], Niina sanoo.

Katso artikkelin alussa olevalta videolta, mitä vähävaraisille jaetusta Hurstin joulukassista löytyy tänä vuonna



Lue myös:

    Uusimmat