Ruotsi/Suomi 2014. Ohjaus: Leif Lindblom. Käsikirjoitus: Daniel Karlsson ja Erik Ahrnbom, Miika Nousiaisen romaanin pohjalta. Tuotanto: Ilkka Matila, Patrick Ryborn. Kuvaus: Tuomo Hutri. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Pääosissa: Jonas Karlsson, Josephine Bornebusch, Frida Hallgren, Jarmo Mäkinen, Armi Toivanen, Tommi Korpela, Kari-Pekka Toivonen ja Elina Knihtilä. Kesto: 90 min.
Suomalaisilla on hatara kansallinen itsetunto ja omituinen viha-rakkaussuhde menestyneeseen länsinaapuriin. Niillä kun on Abba, Björn Borg ja nissepullan tuoksuinen kansankoti. Ne osaavat selvittää ongelmat kauniisti puhumalla ja tarjoavat hienoimmat jouluherkut.
Vielä pitemmälle näkemyksen vie 37-vuotias Mikko Virtanen, joka haluaa muuttua ihan oikeaksi ruotsalaismieheksi. Miika Nousiaisen leppoisa esikoisromaani Vadelmavenepakolainen (2007) ammensi aiheesta huumoria vaihtelevalla terävyydellä ja hyvällä myyntimenestyksellä. Nyt ajatusleikki on muuntunut elokuvaksi ohjaaja Leif Lindblomin käsissä. Suomalais-ruotsalaisen yhteistuotannon pääosaan on saatu yksi kotimaansa lahjakkaimmista luonnenäyttelijöistä, Jonas Karlsson (Kustaa III, Miffo). Hänen hauskasti hermostunut olemuksensa kannattelee epätasaista kokonaisuutta.
Kuin vastauksensa rukouksiinsa svennomaani Mikko Virtanen kohtaa itsemurhaa suunnittelevan ruotsalaisen, joka on valmis luovuttamaan hänelle henkilöllisyytensä. Antisankarimme matkustaa paratiisinomaiseen Tukholmaan uuden, unelmiensa identiteetin turvin. Hänestä on tullut ruotsalainen psykologi Mikael Andersson, joka on viettänyt huolettomia lapsuuspäiviä idyllisellä Käringöllä ja jonka äitiä Gretaa (Suzanne Reuter) hoidetaan tukholmalaisessa vanhainkodissa. Mutkia matkaan tuo Mikaelin viehko sisar Maria (Josephine Bornebusch), johon Mikko alkaa kehittää epäsisarellisia tunteita.
Kuten alkuteoksessa, myös Lindblomin ohjauksessa on venytetyn vitsin makua. Herkullisesta lähtöasetelmasta ei saada kunnon paukkuja irti. Mukaan mahtuu muutama hyvä nauru ja paljon päämäärätöntä poukkoilua, jahkausta ja karikatyyrimäisiä hahmoja. Lisäksi kirjassa loppua kohden kehittyneitä traagisia sävyjä on nyt tuskin nimeksikään. Kevyen, jopa pöhkön, komedian lajissa mennään, ja siksi päähenkilökään ei ole niinkään äitinsä kuoleman traumatisoima mielenterveystapaus kuin vain vähän hupsu, litet konstig.
Läpeensä sympaattinen Karlsson joutuu puhumaan ruotsia ja suomea suomalaisittain, mikä onnistuu tukholmalaiselta ihailtavan hyvin. Hän tekee kielellisesti ja mielellisesti jakautuneesta Mikosta ymmärrettävän tyypin, jonka edesottamuksiin samastuu tekstin ohuudesta huolimatta.
Auringon hyväilemissä Tukholmassa ja Helsingissä kuvatun leffan sivuosissa vilahtelee mainio joukko suomalaisnäyttelijöitä, kuten Armi Toivanen hämmentyneenä ex-tyttöystävänä, Tommi Korpela etäisenä isänä ja Elina Knihtilä opettajana, jota nuoren Mikon Ruotsi-Suomi-haaveet järkyttävät.
Lindblomin komedia on omalaatuinen yhdistelmä laivalta ostetun vadelmaveneen kokkareista esanssia ja aitoa, hyväntahtoista iloa.