Uutuuskirja paljastaa Vesa-Matti Loirin huumekokeilun hurjat seuraukset – erektio kesti 12 tuntia

Vesa-Matti Loiri kokeili meskaliinia vaimonsa Monan kanssa.

Torstaina 12. syykuuta julkaistussa Vesa-Matti Loirin elämästä kertovassa Loiri-kirjassa (Otava) kerrotaan avoimesti viihdetaiteilijan päihdekokeiluista ja rakkauselämästä.

Loiri tapasi tulevan vaimonsa Monan muusikoiden hengauspaikassa Kasarmikadun Natsalla. Loiri oli tuolloin 27-vuotias ja Mona 19. He viettivät muutamia yhteisiä öitä, mutta seurustelusta ei puhuttu. Kerran Mona ehdotti, että he kokeilisivat meskaliinia, mihin Loiri suostui heti.

Pariskunta sai meskaliinia kahdelta mieheltä. Pulveri sekoitettiin veteen ja juotiin.

– Ensikertalaiset tyhjensivät drinkkinsä ja miehet poistuivat. Pariin kymmeneen minuuttiin ei tapahtunut mitään. Sen jälkeen paljon. Kaiken näki kirkkaasti. Moni olento, esine tai asia näytti kylpevän vielä luomisensa aamussa, kirjassa kerrotaan.

Meskaliini vaikutti Loiriin dramaattisella tavalla. Hänen erektionsa kesti 12 tuntia, ja pariskunta rakasteli huumetripin aikana useasti. Kolme päivää kestäneen huumetripin aikana pariskunta päätti mennä kihloihin.

– Hän kysyi Monalta, mennäänkö naimisiin. Mielellään, Mona vastasi heti.

Pariskunta vihittiin avioliittoon 20. tammikuuta 1973 Helsingin Tuomiokirkon kappelissa. Mona Loiri menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1977 vain 23-vuotiaana. 

Jari Tervon Loiri.-kirja (Otava) julkaistiin torstaina 12. syyskuuta. 

Lue myös:

    Uusimmat