Uutissuomalainen: Kaupunkien välillä isoja eroja sote-asiakasmaksujen huojennuksissa vähävaraisille

Suomen suurimpien kaupunkien välillä on isoja eroja siinä, miten ne huojentavat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja vähävaraisille, kertoo Uutissuomalainen. Se selvitti asiakasmaksujen huojennuskäytäntöjä sähköpostikyselyllä, joka lähettiin 15 suurimmalle kaupungille.

Uutissuomalaisen mukaan isoja eroja on esimerkiksi siinä, minkä verran kaupunki tai kuntayhtymä on alentanut tai jättänyt perimättä asiakasmaksuja.

Esimerkiksi Helsinki on alentanut tai jättänyt perimättä asiakasmaksuja tänä vuonna 183 kertaa, mutta asukasluvultaan selvästi pienempi Tampere arvionsa mukaan 750 kertaa.

Kymenlaakson Kymsote kertoi ainoana vastaajista, ettei ole alentanut tai jättänyt perimättä yhtään terveydenhuollon asiakasmaksua tänä tai viime vuonna. Vastauksesta puuttuivat sosiaalihuollon tiedot. Kyselyyn vastasivat kaikki muut otokseen valitut kaupungit paitsi Turku ja Pori.

Nykyinen laki velvoittaa kuntia olemaan perimättä tai alentamaan tiettyjä maksuja, jos kuntalaisella ei ole niihin varaa. Velvoite koskee sosiaalihuollon maksuja ja terveydenhuollossa maksukyvyn mukaan määräytyviä maksuja.

Hallituksen esitys uudeksi asiakasmaksulaiksi annettiin eduskunnalle syyskuussa, ja sen on määrä tulla voimaan ensi vuoden heinäkuussa. Lakia ollaan uudistamassa niin, että maksun huojentaminen olisi ensisijaista toimeentulotukeen nähden. Lisäksi kunta tai kuntayhtymä olisi jatkossa velvollinen antamaan asiakkaalle tietoa maksun alentamisen tai perimättä jättämisen mahdollisuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat