Uutissuomalainen: Heinäluoma SDP:n piirijohtajien suosikki presidenttiehdokkaaksi

Kansanedustaja ja SDP:n entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma on puolueen piirijohtajien suosikki presidenttiehdokkaaksi, ilmenee Uutissuomalaisen kyselystä.

Heinäluoman nimeää parhaaksi vaihtoehdoksi kahdeksan kahdestatoista piirijohtajasta eli kaksi kolmasosaa.

Heinäluoma ehti viime kesänä jo kieltäytyä presidenttiehdokkuudesta. Samalla hän asettui tukemaan Jutta Urpilaista, joka helmikuussa kuitenkin ilmoitti, ettei pyri presidenttiehdokkaaksi. Vielä tuolloin Heinäluoma oli sitä mieltä, ettei Urpilaisen päätös vaikuta hänen suunnitelmiinsa. Maaliskuussa Heinäluoma kuitenkin sanoi ottavansa ehdokkuuden uudelleen harkintaan.

Uutissuomalaisen kyselyyn tavoitettiin kaikki 12 SDP:n piirijohtajaa. Piirijohtajista kolme ei halunnut nimetä suosikkiaan presidenttiehdokkaaksi.  

Lue myös:

    Uusimmat