Venäjän valtion omistaman tv-kanavan uutisankkuri ei pystynyt pitämään tunnereaktiotaan piilossa, vaan hän repesi nauramaan kesken uutisten lukemisen. Hilpeän tapauksen seuraukset saattavat kuitenkin olla kalliit.
Yleisvenäläisen valtion televisio- ja radioyhtiön omistaman Vesti Kamchatka -kanavan uutisankkuri Aleksandra Novikovalle sattui vastikään erikoinen ja hassu sattumus kesken lähetyksen, kertoo Radio Free Europe / Radio Liberty -sivusto (RFE/RL).
Novikova luki uutista, jossa kerrottiin muun muassa vammaisille, sotaveteraaneille ja säteilyaltistuksen uhreiksi joutuneille ihmisille maksettavien etuuksien ja sosiaaliturvamaksujen korottamisesta. Hän sai luettua suurimman osan uutisesta asiallisesti ja suhteellisen tasaisella äänellä.
Kun hän luki etuuksien summia, niin yhtäkkiä hän repesi nauramaan sielunsa kyllyydestä. Ilmeisesti häntä huvittivat maksettavien summien pienuudet. Hän nauroi raikuvasti lähes minuutin ajan, vaikka yritti kovasti saada itsensä takaisin kasaan ja rauhoittumaan. Hän pyyteli välillä myös anteeksi ja kertoi yrittävänsä lopettaa nauramisen.
– Onneksi en ole suorassa lähetyksessä, hän totesi välillä.
Lähetys ei tosiaan tullut suorana lähetyksenä netistä tai televisiosta, ja toistaiseksi onkin epäselvää, mitä kautta videon päätyi Info24-uutissivustolle kaiken kansan katseltavaksi. Sosiaalisessa mediassa video on herättänyt paljon hilpeyttä, mutta myös vakavampia huomioita.
Eräs bloggaaja totesi, että Novikova voi saada tästä hyvästä potkut, sillä hän "pilkkasi" valtion maksamia etuuksia. Radiokanava Govorit Moskvan nimetön lähde puolestaan huomautti, että useita ihmisiä tullaan varmasti rankaisemaan videon vuotamisen takia.
– He saavat selville, kuka videon on julkaissut ja erottavat koko tiimin, lähde totesi.
– Irtisanomisen lisäksi he estävät kaikki heidän urapolkunsa. He eivät löydä töitä enää mistään.

