Uusi lakkovaroitus hoitajajärjestöiltä – koskisi 40 000 hoitajaa
Hoitajajärjestöt Tehy ja Super jättivät tänään uuden lakkovaroituksen.
Lakon piirissä olisi noin 40 000 hoitajaa, kertovat Tehy ja Super tiedotteessa.
Lakko koskisi 13 sairaanhoitopiiriä ja osaa niiden omistamista tai niitä lähellä olevista yhtiöistä ja osuuskunnista.
Lakko alkaisi 1. huhtikuuta ja päättyisi 15. huhtikuuta.
– Sovitteluprosessi on viime päivät edennyt tahmeasti lupaavan alun jälkeen. Isoja asioita on täysin auki, kuten esittämämme sote-alan pelastusohjelma. Näin siitä huolimatta, että sote-ala huutaa ratkaisuja hoitajapulaan. Kevan mukaan lähivuosina esimerkiksi eläköityy yli 30 000 sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa, sanovat Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja Superin puheenjohtaja Silja Paavola tiedotteessa.
Taustalla palkkakiista
Hoitajajärjestöt jättivät aiemmin lakkovaroituksen, joka koski kuutta sairaanhoitopiiriä ja jonka oli määrä alkaa 18. maaliskuuta.
Lakko siirrettiin työ- ja elinkeinoministeriön päätöksellä alkamaan aikaisintaan huhtikuun alussa.
Tehy ja Super kertovat, että ministeriö voi tarvittaessa siirtää myös tänään annetun uuden lakkovaroituksen mukaista lakkoa kerran.
Aiemmin on kerrottu, että hoitoalan työriidan keskeiset kiistakysymykset liittyvät palkkoihin.
Työntekijöiden edustajat ovat vaatineet monivuotista ohjelmaa, jolla nostettaisiin hoitoalan palkkoja.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT puolestaan luonnehtinut vaatimusta ylimitoitetuksi ja laskenut, että se maksaisi yli 12 miljardia euroa viiden vuoden aikana.
Kuntasektorin sopimuskausi päättyi helmikuun loppuun.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää