Uudet kurvit eivät stressaa tähtinäyttelijää
Tuoreen Eat Pray Love -elokuvan kuvauksissa kiloja kerryttänyt Julia Roberts ei murehdi lihomistaan. Tähti on vakuuttunut kelpaavansa miehelleen painostaan huolimatta.
Julia Roberts ei pidä kiirettä laihduttamisen kanssa. Uuden elokuvansa kuvauksissa Italiassa Roberts lihoi syömällä pizzaa ja pastaa, mutta tähti uskoi kilojen lähtevän kuvausten siirtyessä pois saapasmaasta. Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Lihoin melkein viisi kiloa tätä elokuvaa varten ja luulin satuttavani itseni yrittäessäni saada farkkuja jalkaan. Kilot kertyivät kuvauksissa Italiassa, mutta kaikki sanoivat, että ne lähtevät, kun kuvaukset siirtyvät Intiaan. En tainnut saada muistiota asiasta, Roberts vitsailee.
Robertsin muodokkaampi vartalo ei kuitenkaan aiheuta hämminkiä kotona. Tähden aviomies, Danny Moder, on vakuuttanut vaimolleen, ettei miehiä kiinnosta, miltä vaimot makuuhuoneessa näyttävät.
– Uskon, että miehet eivät välitä siitä, miltä naiset näyttävät alastomina. Sitä varten himmentimet ovat!
MTV3/Helmi
Lähde: Wenn
Kuva: Getty Images
Uusimmat
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Kaksi junaa törmännyt toisiinsa Intiassa: Ainakin 50 kuollut
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
19:01
Uskomaton suoritus: Daryl yhdisti kaksi monelle supervaikeaa taitoa ja teki 13 sekunnin ennätyksen
-
18:59
SM-liigan finalistijoukkue kiskaisi loistosaaliin – järisyttävää jälkeä Suomessa takonut tähtipelaaja tekee paluun
-
18:54
Blinken lähetti Helsingistä tiukat terveiset Putinille – MTV seuraa sotaa
-
18:49
Esapekka Lappi nousi rallin kärkeen! Kalle Rovanperältä tuima veto kovassa kelissä – näin perjantai Sardiniassa eteni
-
Lataa lisää