Viime aikoina paavit on valittu parin äänestyspäivän jälkeen, mutta konklaavin kesto voi vaihdella.
Roomalaiskatolisen kirkon seuraavan johtajan eli paavin valinta alkaa tänään Vatikaanissa. Uudesta paavista äänestetään konklaavissa, jota varten kirkon kardinaalit ovat kokoontuneet Vatikaaniin eri puolilta maailmaa. Päivä alkaa Pietarinkirkossa järjestettävällä messulla, ja konklaavi alkaa loppuiltapäivästä puoli kuudelta Suomen aikaa.
Keskiajalta lähtien järjestetyn konklaavin kesto on historiallisesti vaihdellut, eikä etukäteen voida varmuudella tietää, kuinka pitkään uuden paavin valinta kestää. Viimeisimmät kaksi paavia valittiin kahden päivän äänestämisen jälkeen. Historiallinen ennätys on 1200-luvulla järjestetty Gregorius X:n valinta, joka kesti lähes kolme vuotta.
Lue myös: Paavin valinta lähestyy – toiveissa vahva johtaja: "On suuri vaara, että päädymme jälleen yhteen maailmansotaan"
Kirkon yli 250 kardinaalista vain 133 osallistuu konklaaviin, sillä vain alle 80-vuotiaat kardinaalit ovat äänioikeutettuja.
Salamyhkäisen konklaavin käänteitä varjellaan salaisuuksien verholla. Kardinaalit vannovat vaitiolovalan konklaavin sisällä tapahtuvista asioista, ja heidät lukitaan rakennukseen, kunnes uusi paavi on valittu. Älypuhelimet ja muut ulkoisen viestinnän keinot ovat kiellettyjä.
Konklaaviin osallistuvat kardinaalit eivät voi vastaanottaa uutisia ulkomaailmasta, ja viestintä konklaavin ulkopuolelle on mahdollista vain äärimmäisissä hätätapauksissa.
1:45Katso video: Näin uusi paavi valitaan.
Lue myös: Kardinaalit päättivät konklaavin alkamisajan – näin nopeasti kaksi aiempaa paavia valittiin
Neljä äänestyskierrosta päivässä
Konklaavissa kardinaalit pitävät neljä äänestyskierrosta päivässä, kaksi aamulla ja kaksi iltapäivällä. Äänestystä jatketaan, kunnes joku ehdokas saa taaksensa kaksi kolmasosaa äänistä, eli tällä kertaa 89 ääntä.
Jokaisen äänestyskierroksen jälkeen äänestyslipukkeet poltetaan erityisessä uunissa. Se tuottaa kemikaalien avulla mustaa savua, jos paavia ei ole valittu, tai valkoista savua, jos vaaleilla on voittaja. Ulos suljettu kansainvälinen media seuraa herkeämättä savupiippua valkoisen savun varalta.
Teoriassa paaviksi voitaisiin valita aivan tavallinen katolinen aikuinen mies, mutta käytännössä kardinaalit valitsevat paavin aina omista riveistään. Jos uutta paavia ei valita kolmen äänestyspäivän sisällä, kardinaalit pitävät päivän tauon rukoillakseen ja neuvotellakseen.
Edellinen paavi Franciscus kuoli pääsiäismaanantaina. Argentiinalainen Franciscus oli ensimmäinen paavi Latinalaisesta Amerikasta. Noin 80 prosenttia nyt äänestävistä kardinaaleista on Franciscuksen nimittämiä.