USU: suurten luokkien määrä on vähentynyt alakouluissa – suurimassa osassa luokista on alle 20 oppilasta

Opettajat luettelevat erityisluokkien poistamisen ja kasvavat luokkakoot syyksi heikentyneisiin oppimistuloksiin 1:56
Opettajat luettelevat erityisluokkien poistamisen ja kasvavat luokkakoot syyksi heikentyneisiin oppimistuloksiin

Suurten luokkien määrä on vähentynyt alakouluissa, kertoo Uutissuomalainen. Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kyselystä selviää, että alle kymmenesosassa alakoululuokista on yli 25 lasta.

OAJ:n suositus on, että luokan tai ryhmän koko olisi enimmillään 20 oppilasta.

Peruskoulujen alaluokilla on kyselyn mukaan yli 25 oppilaan luokkia kahdeksan prosenttia. Kolmasosa on 20–25 oppilaan luokkia ja alle 20 oppilaan luokkia on 59 prosenttia.

OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen kertoo Uutissuomalaiselle, että tilanne on parantunut opetuksen järjestäjille jaettujen koronatukien ja tasa-arvorahojen vuoksi.

Rahoja on hänen mukaansa käytetty esimerkiksi lisäopettajien palkkaamiseen, jolloin opetusryhmiä on voitu muun muassa jakaa pienemmiksi. Myös nuorten ikäluokkien pienentymisellä on vaikutusta ryhmien kokoihin joillakin alueilla.

Peruskoulujen yläluokilla ryhmäkoko vaihtelee oppiaineittain.

–  Kyselyn perusteella kaikkiaan peruskoulussa noin joka kymmenes lapsi opiskelee yli 25 oppilaan luokassa tai ryhmässä, Lahtinen sanoo.

OAJ:n kyselyyn vastasi syys-lokakuun vaihteessa 1  046 luokanopettajaa ja 637 aineenopettajaa. Uutissuomalainen kertoo ryhmäkokoa käsittelevistä tuloksista ensimmäisenä.

Lue myös:

    Uusimmat