Ushma Olava näyttelijäksi Putoukseen – paljastaa, millainen muinaisjäännös hänelle jäi Gimmel-vuosista: "Olemme edelleen yhdessä"

Gimmelistä aikoinaan julkisuuteen noussut Ushma Olava hyppää näyttelijäksi Putouksen uudelle kaudelle.

Putous palaa tammikuussa naurattamaan tv-katsojia uuden, 15. tuotantokauden voimin. Tulevalla kaudella sinipaitoihin pukeutuu kuusi viihdenimeä, joista yksi on aikoinaan Gimmel-yhtyeestä tutuksi tullut laulaja ja näyttelijä Ushma Olava.

Muun muassa Konttori- ja Rakkaat lapset -sarjoissa esiintynyt Olava kertoo MTV Uutisille suuntaavansa kohti tulevaa koitosta sekä jännittynein että innostunein tunnelmin. Hän kehuu kasassa olevan hauskalla mielikuvituksella ja humoristisilla jutuilla varustettu näyttelijäporukka.

– On tosi kiva päästä tekemään tällä ryhmällä, hän hymyilee.

Olavan mukaan häntä on etukäteen varoiteltu siitä, että Putouksen lähetyspäivät ja -viikot tulevat olemaan rankkoja ja pitkiä. Hän kertoo kuitenkin oppineensa oman uransa aikana kestävyyttä, jonka vuoksi pitkät lähetyspäivät ja -viikot eivät todennäköisesti tule olemaan hänelle suurin haaste.

Ajatus suorista lähetyksistä sen sijaan saa perhosia Olavan vatsaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun hän esiintyy Putouksen kaltaisessa ohjelmassa.

– Siinä on samalla semmoinen kutkuttava fiilis. Ihan hauskaa päästä kokemaan millaista se tulee olemaan ja muuttuuko oma fiilikseni. Tuleeko missään vaiheessa levollisempi fiilis vai onko se aina yhtä kauhua joka lauantai, hän nauraa.

Olava kertoo jännittävänsä etukäteen myös sitä, miten hän saa välitettyä itseään naurattavat asiat sketsihahmonsa kautta katsojille. Yksin hänen ei kuitenkaan ole tarvinnut työstää hahmoaan, vaan hän on saanut apua muilta näyttelijäkollegoiltaan.

– Olemme tehneet sketsihahmoja yhdessä, se on ollut hirveän kiva tapa tehdä, hän sanoo.

Olava vaikutti vuosituhannen alussa Popstars-televisio-ohjelman kautta syntyneessä Gimmel-yhtyeessä, johon kuuluivat hänen lisäkseen Jenni Vartiainen, Susanna "Suski" Berg ja hetken aikaa Jonna Christensen.

Katso yllä olevalta videolta, miten Olava muistelee Gimmel-vuosiaan ja millainen "muinaisjäännös" hänen elämäänsä on noilta ajoilta jäänyt!

Katso myös, miltä näyttää Putouksen esiintyjäkaarti tulevalla kaudella!

Putous-kauden juontaja ja näyttelijät julkistettiin – mukana uusia ja vanhoja kasvoja 17:24

Putous 21. tammikuuta alkaen MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla!

Lue myös:

    Uusimmat