Usher surun keskeltä kiertueelle – saapuu Suomeen

Yhdysvaltojen menestyneimpiin R&B:n tähtiin lukeutuva Usher saapuu vihdoin ensimmäiselle Suomen-visiitilleen.

Yeah-hitillään maailmanlaajuiseen suosioon noussut Usher konsertoi Hartwall Areenalla, Helsingissä, maanantaina 25. helmikuuta.

Usher lähtee Euphoria-kiertueelle surun keskeltä, sillä artistin poikapuoli, Kile Glover menehtyi heinäkuussa veneonnettomuudessa. Gloveria hoidettiin sairaalassa kaksi viikkoa, kunnes hänet todettiin aivokuolleeksi. Lopullinen kuolinsyy oli Kilen sydämen toimintahäiriö. Gloverin äiti, Tameka Raymond, oli naimisissa Usherin kanssa vuosina 2007-2009.

Seitsemän Grammya uransa aikana voittaneen Usherin levytyksiä on myyty yli 43 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Usher teki kansainvälisen läpimurtonsa vuoden 2004 Confessions-albumilla, jolta lohkaistiin myös hittibiisi Yeah. Lisäksi Usherin tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi More, DJ Got Us Falling In Love ja OMG.

Usher (koko nimeltään Usher Raymond IV) on levyttänyt uransa varrella lukuisten musiikkimaailman supertähtien kanssa, joista esimerkkeinä Beyoncé, Alicia Keys, Shakira, Jay-Z ja Enrique Iglesias. Usher tunnetaan myös hyväntekeväisyysprojekteistaan, joista esimerkiksi New Look Foundation erikoistuu nuorisotyöhön.

Konsertin lipunmyynti käynnistyy maanantaina 24. syyskuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat