Tämä Uppsalan ampumisesta tiedetään

0:33imgTältä tapahtumapaikalla näyttää. Videolla ruotsinkielinen selostus, muttei valitettavasti tekstitystä. Video: TV4.
Julkaistu 29.04.2025 19:01(Päivitetty 30.04.2025 11:19)
Toimittajan kuva

Joonas Mustonen

joonas.mustonen@mtv.fi

Tähän juttuun on koostettu, mitä Uppsalan ampumistapauksesta tiedetään juuri nyt.

Ruotsin Uppsalassa kolme ihmistä kuoli tiistaina illalla, kun heidät ammuttiin parturi-kampaamon sisälle Vaksalan torin lähellä. Ruotsin poliisi tutkii tapausta murhana.

Tiedetään, että ampujia oli yksi ja, että hän on uutistoimisto TT:n mukaan alle 18-vuotias. Sitä ei tiedetä toimiko epäilty yksin vai oliko hänellä muita rikoskumppaneita. 

Poliisi kertoi keskiviikkoaamuna pidättäneensä yhden henkilön epäiltynä todennäköisin syin murhista. 

Uhreista tiedetään tähän mennessä vain poliisin arviot heidän iästään. Poliisin mukaan kolme uhria ovat 15–20-vuotiaita. Uhrien henkilöllisyyksistä, eikä sitä, millä perusteella tekijä heidät valitsi, ei vielä ole tietoa.

SVT:n tietojen mukaan yksi kuolleista on mies ja hän olisi ollut mukana tutkinnassa, joka koskee jengijohtaja Ismail Abdon sukulaiseen kohdistunutta suunniteltua hyökkäystä.

Lue lisää Abdon taustoista täältä.

Tapahtuma-aikaan paikalla oli runsaasti silminnäkijöitä, sillä vapun juhlinnat olivat jo alkaneet.

Noin 30 metrin päässä tekijästä ollut silminnäkijä kuvaili tilannetta seuraavasti TV4:lle:

– Näin, kuinka hoikka, täysin mustiin pukeutunut ja naamioitunut mies käveli suoraan kadun yli. Hän näytti minusta nuorelta mieheltä. Hän käveli päättäväisesti ja piteli asetta vakaasti. Se näytti kuin olisi ollut elokuvasta. Hän ei näyttänyt epäröivän. Kuulin laukausten äänet, mutta aivoni eivät pystyneet käsittelemään asiaa. 

– Sitten hän ajoi pois sähköpotkulaudalla.

Lue myös: Silminnäkijä: "Hän ei näyttänyt epäröivän"

Paikallislehti UNT:n poliisilta saaman näkemyksen mukaan tekijä poistui sähköpotkulaudalla. Myös SVT kertoi samoin tiedoin. 

Ruotsin oikeusministeri Gunnar Strömmer on todennut, että kyseessä on vakava väkivallanteko, jonka tutkintaa oikeusministeriö seuraa tarkasti.

videoframe_0Silminnäkijät kertoivat kuulleensa useita laukauksia.TV4 

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi