Useat Euroopan maat ovat rajoittaneet radikaalisti uhkapelaamista korona-aikana – miksi Veikkaus ei näe tätä tarpeelliseksi Suomessa?
Veikkauksen mukaan korona-aikana kytevät rahapeliongelmat tulee ottaa vakavasti, mutta isommille rajoituksille ei tällä hetkellä ole tarvetta.
Uutisoimme eilen siitä, kuinka Suomessa rahapelihaittoja ehkäisevän Peluurin yksikön päällikkö Inka Silvennoinen on huolissaan suomalaisten rahapelaamisesta poikkeusaikana.
Fyysisten peliautomaattien sammuttaminen ja vedonlyöntikohteiden väheneminen on antanut toivoa peliriippuvaisissa, mutta nettipelit vetävät kotona eristyksissä aikaa viettäviä yhä puoleensa.
– Esimerkiksi Veikkauksen pelitilin alla on nykyisin valtava pelivalikoima, myös niitä korkean riskin pelejä. Ne ovat helposti saatavilla myös niille, jotka ovat ennen pelanneet vain Lottoa, hän sanoo.
– Kun ihmiset ovat neljän seinän sisällä, niin pelataan helposti enemmän. Kyllä mä pikkuisen olen huolissani tästä tilanteesta, Silvennoinen kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
"Kuukaudessa 2000 euroa enempää ei voi hävitä"
Veikkauksen vastuullisen rahapelaamisen päällikkö Hannu Rinkinen tiedostaa, että iso vaara ihmisten repsahtamiseen on olemassa.
– Kyllä, asia on otettava vakavasti. Rahapelit, alkoholi ja lisääntynyt vapaa-aika voivat johtaa ongelmiin.
– Me olemme laittaneet viime viikolla viestiä niille, jotka ovat lisänneet huomattavasti pelaamistaan. Viestissä annettiin yhteystietoja apua antaviin järjestöihin ja kehotettiin miettimään pelirajoja, Rinkinen kertoo.
Jotta isommilta ongelmilta vältyttäisiin, Rinkinen näkee, että Veikkauksen nettisivuille asettamat pelirajat ovat avain siihen.
– Jokaisen on tällä hetkellä pakko asettaa päivä- ja kuukausikohtainen tappioraja nettikasinolla. Meillä on ehdoton maksimitappioraja päivässä on 1000 euroa, kuukaudessa 2000 euroa. Sen enempää ei voi hävitä, Rinkinen lisää.
Monet Euroopan maat rajoittaneet pelaamista radikaalisti
Monet Euroopan maat ovat laittaneet käytäntöön isoja rajoituksia rahapelaamiseen koronatilanteen keskellä.
Latvia muun muassa keskeytti väliaikaisesti kaiken pelaamisen maassa, Belgiassa pelisivustot ovat rajanneet tappiorajan 500 euroon ja Espanja päätti ajaa alas miltei kaiken rahapelimainonnan.
Peluurin Inka Silvennoinen uskoo, että samankaltaiset toimet olisivat myös Suomessa tällä hetkellä enemmän kuin toivottuja.
– Pelaamista ja markkinointi olisi syytä väliaikaisesti tiukentaa myös Suomessa. Veikkauksen suunnasta ei ole saatu asiaan vielä minkäänlaista signaalia siihen, että sitä tiukennettaisiin korona-aikana, Silvennoinen ihmettelee.
Pelirajat ovat Silvennoisen mukaan olennainen osa haittojen ehkäisemistä, mutta ne eivät ole hänen mukaansa yksin ratkaisu ongelmapelaamiseen poikkeusaikana.
– 2000 euron pakollinen kuukausittainen tappioraja nopeatahtisissa onnenpeleissä on auttamatta liian korkea. Tässä tilanteessa sitä olisi syytä laskea, Silvennoinen lisää.
Veikkaus: "Korona on jo vaikuttanut"
Vastuullisen pelaamisen päällikkö Hannu Rinkinen kertoo, että Veikkauksella on mahdollisuudet säätää pelirajoja vieläkin alemmaksi, jos tilanne sitä vaatii.
Rinkinen haluaa kuitenkin korostaa, että Veikkaus toimii tälläkin hetkellä moniin muihin toimijoihin verraten vastuullisemmin ja aina arpajaislain mukaisesti.
– Vastuullisuus näkyy meillä tällä hetkellä jo selkeästi. Nettikasinolla meillä on muihin verrattuna pienemmät maksimipanokset, ei ole automaattiominaisuutta eikä rahabonusjärjestelmää.
Hänen mukaansa Veikkauksella ei ole tällä hetkellä tavoitteena kuitenkaan konkreettisesti vähentää rahapelien mainostamista.
– Me vähensimme mainontaa viime elokuussa jo radikaalisti. Korona on jo vaikuttanut meidän markkinoinnissa sekä volyymiin että sisältöihin. Urheiluvedonlyönnissä on nyt normaalia merkittävästi vähemmän tarjontaa, jolloin kohteista ei myöskään tarjota pelikohdeinformaatiota.
Niin ikään tältä vuodelta peruuntuneet jääkiekon MM-kisat, jalkapallon EM-kisat ja olympialaiset vähentävät hänen mukaansa muuta Veikkauksen urheiluun liittyvää markkinointinäkyvyyttä.
– Ei ole kuitenkaan tarkoitus nostaa ikään kuin sen varjolla, että kasvattaisimme sillä pelikatetta.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää