USA:n kansallinen turvallisuusneuvonantaja: Venäjän hyökkäyksen uhka Ukrainaan korkea

Ukrainan armeija on vahvistunut selvästi noin seitsemän vuotta sitten syttyneen sodan jälkeen – MTV Uutiset tutustui Ukrainan lentotukikohtaan Venäjän rajan tuntumassa 1:20
Ukrainan armeija on vahvistunut selvästi noin seitsemän vuotta sitten syttyneen sodan jälkeen – MTV Uutiset tutustui Ukrainan lentotukikohtaan Venäjän rajan tuntumassa.

Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan sanoo Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen uhan Ukrainaan olevan korkea.

Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa puhunut Sullivan oli sanonut vain hetkeä aiemmin, että hän ei ryhdy arvioimaan sitä, kuinka todennäköisenä hän pitää Venäjän hyökkäystä. Yhdysvaltalaistoimittajan toistaessa Yhdysvaltain Etyj-suurlähettilään Michael Carpenterin kommentin "sodan rummunsoitto soi äänekkäästi" totesi Sullivan venäläisten sijoittaneen kymmeniä tuhansia joukkoja Ukrainaan ja sen lähialueille.

– Siksi olen seisonut tällä korokkeella toistuvasti viime kuukausien aikana, varoittaen siitä ja kertonut, mitä seurauksia sillä olisi Yhdysvaltojen ja liittolaistemme ja kumppaneidemme osalta.

Sullivanin mukaan Yhdysvallat on tehnyt Venäjälle hyvin selväksi sen, millaiset sotilaallisten toimien tai epävakauden aiheuttamisen kustannukset ja seuraukset olisivat. Yhdysvallat kulkisi mieluiten diplomatian tietä, mutta Venäjän tulee tehdä omat ratkaisunsa, Sullivan sanoi.

Kokouksia Brysselissä, Genevessä ja Wienissä

Ukrainan jännittyneestä tilanteesta on keskusteltu pitkin viikkoa eri kokoonpanoilla Brysselissä sekä Genevessä. Torstaina Venäjän turvallisuusvaatimuksia Yhdysvalloille ja Natolle käsiteltiin Etyjin pysyvässä neuvostossa Wienissä.

Yhdysvaltain Etyj-suurlähettiläs Carpenter ei etukäteen uskonut, että torstain kokouksesta olisi luvassa konkreettisia tuloksia.

Carpenterin mukaan osapuolten näkökannat ovat vastakkaiset, mikä ei kuitenkaan merkitse sitä, ettei joitain yhteisymmärryksen alueita olisi mahdollista löytää. Mahdolliset keskustelut saattavat hänen mukaansa kestää kuukausia tai jopa vuoden. On epäselvää kelpaako tämä Venäjälle, joka on etukäteen toivonut nopeita neuvotteluja turvallisuusvaatimuksistaan.

Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusneuvonantaja Sullivan sanoi, että seuraavaa neuvottelua ei ole sovittu, mutta Yhdysvallat pysyy yhteyksissä liittolaistensa, kumppaneidensa sekä venäläisten kanssa. Siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, tehdään päätöksiä tulevina päivinä.

Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa harjoitellaan pommisuojiin siirtymistä Venäjän mahdollisen hyökkäyksen varalta 2:21
Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa harjoitellaan pommisuojiin siirtymistä Venäjän mahdollisen hyökkäyksen varalta.

Lue myös:

    Uusimmat