USA:n entinen presidentti Gerald Ford kuollut

Gerald Ford toimi Yhdysvaltain presidenttinä vuosina 1974-1977. Hän astui virkaansa Richard Nixonin erottua Watergate-skandaalin vuoksi.

Yhdysvaltain entinen presidentti Gerald Ford on kuollut. Ford menehtyi 93-vuotiaana Kaliforniassa.

Presidentin leskin Betty Fordin välittämässä lausunnossa ei mainittu kuolinsyytä, mutta Gerald Fordin tiedetään kärsineen pitkään sydänvaivoista.

Ford oli Yhdysvaltain 38. presidentti. Hän oli presidenteistä ainoa, joka nousi virkaansa ilman vaaleja, sillä hänestä tuli Richard Nixonin seuraaja tämän jouduttua eroamaan Watergate-skandaalin vuoksi vuonna 1974.

Virkaanastujaisissaan Ford esitti mieliin painuneen lauseen: "Kansakuntamme pitkä painajainen on ohi."

USA:n vanhimmaksi elänyt presidentti

Ford toimi presidenttinä vuoteen 1977. Hän pyrki uudelle kaudelle vuoden 1976 presidentinvaaleissa.

Ford voitti ensin Ronald Reaganin republikaanien esivaaleissa, mutta hävisi sitten varsinaisissa vaaleissa Jimmy Carterille. Tappion syyksi on arveltu sitä, että Ford armahti Nixonin kaikista tämän presidenttinä tekemistä rikoksista.

Ennen presidentin virkaansa Ford oli kansanedustajana melkein 25 vuotta. Senaattoriksi tai kuvernööriksi hän ei pyrkinyt.

Vuonna 1913 syntynyt Ford on kaikkien aikojen vanhimmaksi elänyt Yhdysvaltain presidentti.

Bush esitti surunvalittelunsa

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush esitti tuoreeltaan suruvalittelunsa entisen presidentin kuoleman johdosta, Bush sanoi, että Ford auttoi palauttamaan kansan luottamuksen presidentin työtä kohtaan.

- Presidentti Ford oli suuri amerikkalainen, joka omistautui vuosien ajan maamme palvelemiselle, Bush sanoi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-Wikipedia)

Lue myös:

    Uusimmat