UROS LIVE aiheutti hurjan palautetulvan – nyt puhuu nimen takaa löytyvän miljardiyhtiön pomo: ”Emme provosoi”

Tampereelle rakennettavan Kansi Areenan uusi nimi UROS LIVE aiheutti voimakkaita vastareaktioita torstaisen julkistuksen jälkeen. Kritiikissä viitattiin muun muassa nimen maskuliiniseen rakenteeseen. Taustalta löytyy Suomen mittakaavassa yksi merkittävimmistä yhteistyösopimuksista. Itse nimellä Uros ei halunnut aiheuttaa pahennusta.

Tampereen Kansi Areena ja UROS julkaisivat tänään 10 vuotta kestävän yhteistyösopimuksen, jonka myötä uuden areenan nimeksi tulee UROS LIVE.

Areena valmistuu Tampereen ydinkeskustaan vuonna 2021. Uusi monitoimiareena toimii muun muassa vuoden 2022 jääkiekon MM-kisojen päänäyttämönä.

UROS LIVE -nimi herätti voimakkaita näkemyksiä muun muassa poliitikkojen parissa.

Tampereen vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Olga Haapa-aho vaati koko nimen vaihtamista.

UROS Ltd:n toimitusjohtaja Jerry Raatikainen sanoo keskittyvänsä bisnekseen. Reaktiot ovat kuitenkin välittyneet myös hänen korviin.

– Suomi on demokraattinen maa ja kaikilla on oikeus mielipiteeseen. Teimme sopimuksen, jossa kyse ei ole pelkästään nimestä. Tässä puhutaan liiketoimintamallista ja isosta kokonaisuudesta. En ota politiikkaan mitenkään kantaa, vaikka en tiedä, että onko meillä vähän tärkeämpiäkin asioita, mistä pitää keskustella, Raatikainen sanoo MTV Urheilulle, painottaen:

– Emme ole tehneet tätä mitenkään provosoidaksemme. Emme todellakaan. Suomi on pitkä maa ja ihmiset ovat erilaisia. Palaute pitää hyväksyä ja keskustelen mielellään asiasta, jos siihen on tarvetta. 

Merkittävä kumppanuus

Uros on vuonna 2011 perustettu yritys, jonka liikevaihto on jo rikkonut miljardin euron rajan. Yhtiön pääkonttori on Oulussa.

Alkuaikoina Uroksen toiminta kohdistui kansainvälisiin mobiiliratkaisuihin. Yrityksen nimi, Uros, on kirjainyhdistelmä sanoista universal roaming solutions. 

Tampereen areenan uusi nimi UROS LIVE tulee yhtiön uudesta toimialasta.

– Halusimme tuoda esille sitä, että keskitymme vahvasti urheiluun ja tapahtumiin. Olemme vieneet urheilu-, tapahtuma- ja mediapuolta kovasti eteenpäin viimeisten parin viime vuoden aikana. Haluamme tarjota jotain, mitä maailmalla ei ole aiemmin tehty, Raatikainen kertoo.

Raatikainen mainitsee sen, miten tapahtuma- ja areenatoiminta on maailmanlaajuisesti 800 miljardin arvoinen bisnes.

Tampereella Uros ei ole pelkkä nimikyltti hallin kyljessä.

– Sinne tuodaan uutta teknologiaa niin meiltä kuin meidän lukuisilta yhteistyökumppaneilta. Tampereen hankkeen kohdalla puhutaan kuitenkin hotelli-, kasino-, ravintola- ja ottelutapahtumakokonaisuudesta. Haluamme paketoida digitaalisen alustan niin, että yhteen lippuun voidaan integroida hotellit, tapahtumat ja kaikki. Pyrimme siihen, että asiakas voi hoitaa kaiken tapahtumaan liittyvän yhden alustan kautta. Tämä on se, mikä ehkä nyt jää vähän varjoon.

Raatikaisen mukaan Tampereen kaupungille uusi sopimus on ”hyvin merkittävä”.

– Puhutaan isoista summista, Raatikainen myöntää.

– Tämä on yksi suurimmista pääyhteistyösopimuksista, mitä Suomessa on koskaan tehty. Samaa luokkaa kuin jotkut F1:n TV-oikeudet tai sopimukset, mitä on tehty. 

Raatikaisen mukaan idea nimisopimuksesta ja pääyhteistyökumppanuudesta lähti rakentumaan jo vuosi sitten. 

– Ei tämä hetkessä syntynyt. Me ainakin olemme todella tyytyväisiä. Sitä samaa pystyi aistimaan Tampereen kaupungista.

Kaikennäköisen palautteen keskelle mahtui myös kevyempää kikkailua.

UROS LIVE kääntyi nokkelimpien papereissa muotoon ”Our Ilves”.

Ilves, SM-liigaseura, sattuu olemaan tulevan areenan toinen pääkäyttäjä.

– Ihmiset ovat kekseliäitä, Raatikainen naurahtaa.

– Ei meillä ole Tapparan ja Ilveksen kanssa mitään muuta tekemistä kuin se, että he ovat varmasti halukkaita keskustelemaan siitä, että mitä kaikkea tämä mahdollistaa heille. Jatkamme edelleen Oulun Kärppien pääsponsorina, Raatikainen tuumaa.

Lue myös:

    Uusimmat