Urheilijatytön surma järkyttää keravalaisia

Keravalaiset ovat ottaneet järkyttyneinä vastaan uutisen 14-vuotiaan tytön puukotuksesta.

Veriteko tapahtui lauantai-iltana kello 21 maissa Savion koulun viereisellä koripallokentällä, jossa tyttö oli harjoittelemassa. Pahasti loukkaantunut tyttö onnistui raahautumaan lähitalon pihalle, josta hälytettiin paikalle ambulanssi ja poliisi. Tyttö oli tajuton poliisin saapuessa, mutta menehtyi pihalle vammoihinsa.

Tieto veriteosta levisi jo illalla talosta taloon, ja tämän päivän aikana surmapaikalle on tuotu kynttilöitä ja kukkia. Alueen nuoret kerääntyivät jo aamupäivällä koululle muistelemaan kaveriaan.

- Tunnelmat ovat epätoivoiset ja toivottomat. Ei voi käsittää, että tämä on oikeasti tapahtunut. Haluaisi tehdä jotain, mutta ei vain pysty, kuvailee keravalainen Jori Otsamo. Otsamo on tuntenut menehtyneen tytön noin 7-8 vuoden ajalta, sillä he kävivät samaa koulua.

Eilinen tragedia on muuttanut myös nuorten suhtautumista kotikulmiinsa.

- Tämä on yleensä ollut aika rauhallista (aluetta) eikä mitään suurempaa ole tapahtunut täällä. Tämä on nyt ensimmäinen tällainen tapahtuma, jossa pitäisi alkaa varoa, että missä liikkuu ja kenen kanssa, Otsamo sanoo.

Myös muut asukkaat pitävät Saviota ja erityisesti koulun ympäristöä rauhallisena omakotitaloalueena.

- Tunnelmat ovat lähinnä surulliset ja ikävät. Olihan tämä tosi ikävä tapahtuma. Ei tämmöistä uskoisi täällä tapahtuvan, kertoo keravalainen Liisa Weckström. - Tuntuu kyllä kummalliselta, että täällä sattuu tällaista.

Myös Weckström halusi tuoda koululle ruusun uhrin muistoksi.

- Minulla on samanikäinen lapsenlapsi ja se kosketti sillälailla lähinnä. Ajattelin, että miten pahalta se tuntuu niistä vanhemmista ja isovanhemmista, Weckström sanoo.

Alueen nuoret aikoivat kokoontua vielä illalla kaveriporukan kanssa muistelemaan uhria Savion koululle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat