UPM:n ja Paperiliiton selluneuvotteluita viedään jo valtakunnansovittelijalle – UPM haluaa lisää työtunteja, Paperiliitto kavahtaa
Metsäyhtiö UPM ja Paperiliitto joutuvat selluliiketoiminnan osalta menemään torstaina valtakunnansovittelijan pakeille neuvotteluvaikeuksien takia. Osapuolet ovat vastikään saaneet keskustelut käyntiin. Paperiliiton UPM:n tehtaisiin kohdistuva lakko on kestänyt jo kuusi viikkoa.
Liiketoimintakohtainen sopiminen on käynnistynyt UPM:n ja Periliiton välillä, mutta osapuolilla on erilainen tuntuma siitä, miten neuvotteluissa menee.
– Kyllä nyt on tällä viikolla päästy eteenpäin ja neuvottelemme liiketoimintakohtaisesti. On avoin ja hyvä tilanne, UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen kertoi Asian ytimessä -ohjelmassa keskiviikkona illalla.
Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhalalla on hieman synkempi tilannekuva neuvotteluissa.
– Olemme tavanneet sellun ja communication paperin neuvottelijoita. Selluliiketoiminnan osalta menemme huomenna valtakunnansovittelijalle eikä communication paperin kanssa uutta aikaa ole sovittu. Erittäin tukkoisesti on lähtenyt liikkeelle, Vanhala kertoo MTV Uutisille
Toimitusjohtaja Pesonen kertoi Asian Ytimessä ohjelmassa, että UPM hakee menestystä ja kilpailukykyä muun muassa penäämällä työntekijöiltä enemmän työtunteja.
– Haluamme kasvun ja kilpailukyvyn turvaavia ratkaisuja. Takaamme vuosiansiotason ja haluamme tehdä eri tavalla tehdä työtä, ehkä enemmänkin työtä ja joustavammin. Haluamme lisää nykyiseen 34,5 tunnin viikkotyöaikaan.
UPM haluaa joustavuutta esimerkiksi sesonkiaikoja varten.
Paperiliitto näkee lisätunnit palkanalennuksena, joten neuvoteltavaa työmarkkinakierroksen hankalimmassa kiistassa vielä riittää.
– Tänään meille esitettiin Communication paperin neuvotteluissa, että työaika pitenee sadalla tunnilla ja ansiotaso pysyy samana, niin on se aikamoinen määrä, Paperiliiton Vanhala äimistelee.
Paperiliiton lakot jatkuvat ainakin 12. maaliskuuta saakka, ellei sopua synny ennen sitä.
UPM valmis käyntitakuuseen
UPM:n Jussi Pesonen toisti Asian Ytimessä -ohjelmassa yhtiön olevan valmis niin sanottuun käyntitakuuseen, jos neuvotteluissa syntyy kilpailukykyinen sopimus.
Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että UPM sitoutuisi ainakin joksikin aikaa pitämään Suomen tehtaansa toiminnassa.
Paperiliitto sanoo tehtaiden toiminnan olevan kaikille tärkeätä, mutta on huolissaan siitä, sisältyykö UPM:n viestiin uhkaus jonkin tehtaan sulkemisesta.
– Se ei ole rakentavaa neuvottelemista, jos tähän sisältyy uhka tehtaiden sulkemisesta, Vanhala toteaa.
Pesonen sanoo, että UPM uskoo, että Suomessa on tulevaisuudessakin kannattavaa tehdä muun muassa paperia, mutta se edellyttää kilpailukyvystä huolehtimista.
– Kyllä meillä on usko paperiliiketoimintaan. Kaikki kivet on kuitenkin käännettävä kilpailukyvyn eteen muun muassa työehtosopimusneuvotteluissa, Pesonen totesi.
Pesosen mukaan myös esimerkiksi diesel-veron alentaminen olisi tärkeätä teollisuudelle, joka tarvitsee paljon raskaan liikenteen kuljetuksia.
– Suomen diesel-vero on yksi Euroopan korkeimmista, hän sanoi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää