Unkarin pääministeri Viktor Orbánin johtama hallitus pyrkii jatkamaan poikkeustilaa ilman takarajaa koronaviruksen vuoksi. Tutkijoita ja ihmisoikeusjärjestöjä kuitenkin huolettaa, että Fidesz-puolue pyrkii rakentamaan diktatuuria.
Aleksanteri-instituutin vanhempi tutkija Katalin Miklóssy näkee niin kutsutun valtuutuslain Orbánin keinona vahvistaa poliittista asemaansa ja hiljentää arvostelijat.
– Hallituksen kaikenlainen kritisoiminen voidaan tulkita väärän informaation levittämiseksi, mistä voisi saada jopa viisi vuotta vankeutta ilman tuomioistuimen päätöstä, sillä ne ovat suljettuja pandemian vuoksi, Miklóssy toteaa.
Unkari sijoittui vuonna 2019 lehdistönvapaus indeksissä sijalle 87, kun vuotta aikaisemmin se oli 73. Maan media on vahvasti hallituksen otteessa ja lakiehdotuksen myötä vapaiden journalistien toiminta vaikeutuisi entisestään.
Miklóssy uskoo lakiehdotuksen menevän läpi maanantaina, sillä se vaatii parlamentissa kaksi kolmasosaa taakseensa. Pääministeri Orbánin hallituksella on 199 paikkaisessa parlamentissa 133 paikkaa, joten lopputulosta voidaan pitää selvänä.
Hallitus saisi täydellisen lainsäädäntävallan ja armeija sekä poliisi olisivat valjastettu hallituksen käyttöön. Parlamenttia ei myöskään kutsuttaisi koolle enää tänä vuonna.
– Nyt on meneillään diktatuurin luominen. Tähän koronavirus antoi täydellisen tilaisuuden, Miklóssy sanoo.
Koronavirus voi iskeä rajusti heikkoon terveydenhuoltoon
Unkarin terveydenhuolto on ollut jo useita vuosia alirahoitettu. Euroopan komission vuonna 2017 julkaiseman raportin mukaan Unkarin terveysmenot asukasta kohden olivat vain 1 428 euroa, mikä on puolet EU:n keskiarvosta.
