UM: Puolet Nepalin suomalaisista tavoitettu

Nepalin pääkaupungissa Kathmandussa oleva ulkoministeriön kriisi- ja avustustiimin vetäjä Jussi Tanner kuvaa tilannetta muutama tunti järistyksen jälkeen verrattain rauhalliseksi.

– Aika rauhallista on, mutta monella paikallisella ihmisellä on iso huoli kodeistaan ja joissain tapauksissa läheisistään, ja onhan täällä kuolonuhreja jonkin verran tullut. Jälkijäristyksiä ei ole enää vähään aikaan tullut, Tanner kertoi STT:lle.

– Suuria tuhoja ei ole näkynyt tässä suurlähetystön lähettyvillä, mutta tietysti tästä on aika mahdotonta saadakin sellaista kattavaa kuvaa. Joitain raportteja on tullut Kathmandustakin sortuneista taloista: useat rakennukset ovat hauraita, koska ne ovat vahingoittuneet aikaisemmin, Tanner jatkaa.

Ulkoministeriö on myös jatkanut maassa olevien suomalaisten tavoittelemista.

– Arvion mukaan Nepalissa on ehkä vajaat 200 suomalaista. Heistä on tavoitettu suunnilleen sata. Jäljellä olevien selvittelyä jatketaan, mutta heistä osa on varmaankin poistunut jo edellisen järistyksen jälkeen. Yhtään varsinaista hätätapausta ei vielä tietoon ole tullut.

Alustavien arvioiden mukaan liikenneyhteydet eivät tällä kertaa olisi tukkeutuneet yhtä pahoin kuin edellisessä järistyksessä. Paikoitellen vauriot voivat kuitenkin olla suuriakin.

– Tarkkoja tietoja ei ole, mutta nyt katseet kääntyvät etenkin Kiinan ja Tiibetin rajalle, Godarin raja-asemalle kulkevalle tielle. Sieltä on raportoitu isoja vahinkoja, Tanner summaa.

Lentoliikenne alkoi iltapäivällä toimia jo lähes normaalisti.

– Kathmandun kenttää olemme aika tarkkaan seuranneet, ja sieltä on useampi kone noussut ja laskeutunut. Kenttä suljettiin väliaikaisesti ja kiitoradan kunto tarkastettiin, mutta nyt se näyttäisi toimivan aika hyvin.  



Lue myös:

    Uusimmat