Ulkomaalaisten tekemät taskuvarkaudet kasvussa Helsingissä

Helsingissä tilastoitiin viime vuonna noin 8 000 taskuvarkautta.

Rikoskomisario Ilkka Juola Helsingin poliisista arvioi, että tänä vuonna tapauksia tulee noin 500 enemmän. Lähes kaikki taskuvarkaudet ovat Juolan mukaan ulkomaalaisten ammattirikollisten tekemiä, joten tapausten kasvu kielii ryhmien entistä tukevammasta rantautumisesta Helsinkiin.

– Mitä enemmän tämän kaltaisia ryhmiä Suomessa liikkuu, sitä mukaa taskuvarkaudet lisääntyvät. Olemme panostaneet ongelmaan jatkuvasti enemmän, ja olemme yrittäneet saada rikoksia selvitettyä sekä estettyä ennalta, Juola sanoo.

Taskuvarkaat tulevat Suomeen etenkin Itä-Euroopasta.

– Kiinnijääneistä aika moni on romanialaisia, bulgarialaisia, puolalaisia ja virolaisia. Tyypillisesti kyseessä on muutaman hengen joukko, joka tulee Suomeen tarkoituksenaan tehdä varkauksia, Juola sanoo.

Varkaat iskevät Juolan mukaan useimmiten ryhmässä.

– Usein varkaus tapahtuu tungoksessa, esimerkiksi liukuportaissa tai joukkoliikennevälineeseen noustessa.

Taskuvarkaita liikkuu eniten keskustassa ja suosittujen turistikohteiden läheisyydessä.

Varkauksia tapahtuu melko paljon myös ravintoloissa, joissa varkaat vievät erityisesti puhelimia.

Lue myös:

    Uusimmat