Ukrainan seiväslegenda Sergei Bubka ylistää Wilma Murtoa – ennustaa superharvinaista saavutusta: "Totta kai"

Seiväslegenda Bubka kertoo, mikä tekee Armand Duplantisista niin hyvän 0:55
Katso: Sergei Bubka kertoi myös, mikä tekee ruotsalaistähti Armand Duplantisista niin dominoivan seiväshyppääjän.

Suomen seiväshyppytähti Wilma Murto on saanut kovaa suitsutusta lejilegenda Sergei Bubkalta, joka vierailee parhaillaan Tampereella.

Bubka on yksi kautta aikojen parhaista seiväshyppääjistä. 59-vuotiaalla on nimissään muun muassa 18 seiväshypyn ME:tä, kuusi maailmanmestaruutta sekä yksi olympiakulta.

Ukrainalainen on seurannut Murron otteita läheltä ja vakuuttunut 25-vuotiaan suomalaisen potentiaalista.

– Murron suoritukset ovat olleet hyviä. Hän on Euroopan mestari, jolla on paljon potentiaalia. Minusta tuntuu, että hän voi jatkaa sekä Suomen menestysperinteitä seiväshypyssä että omien ennätystensä rikkomista, Bubka kertoo MTV Urheilulle.

Murto laittoi Suomen ennätyksen elokuussa uusiksi, kun hän voitti EM-kultaa ylittämällä 485. Bubka uskoo, että Murto on nyt matkalla paljon puhutun, viiden metrin rajan yli.

– Totta kai, nykypäivänä on mahdollista hypätä vain korkeammalle ja korkeammalle. On uusia tapoja opiskella ja imeä tietoa kehittääkseen iseään. Kuten olen sanonut, Wilmalla on paljon potentiaalia. Uskon, että hän voi hypätä viisi metriä – ja enemmän!

Vain kolme naisurheilijaa on pystynyt saavuttamaan seiväshypyssä viiden metrin rajan ulkoradoilla: Yhdysvaltojen Sandi Morris vuonna 2016 (500), sekä venäläiset Jelena Isinbajeva vuonna 2009 (506) ja Anzhelika Sidorova vuonna 2021 (501). Lisäksi USA:n Jennifer Suhr on ylittänyt hallissa 503 vuonna 2016. 

Katso ylälaidan videolta, mikä tekee ruotsalaistähti Armand Duplantisista niin dominoivan seiväshyppääjän Bubkan silmissä.

Juttuun lisätty maininta Suhrin viiden metrin ylityksestä hallissa 4.7. kello 19.37. 

Lue myös:

    Uusimmat