Ukraina vetäytyy Avdijivkan kaupungista – Venäjä otti vangiksi useita sotilaita
Ukraina vetäytyy Avdijivkan kaupungista itäisessä Ukrainassa, asevoimat kertoi hieman ennen kello kolmea lauantain vastaisena yönä. Ukrainan asevoimien mukaan Venäjä otti vangiksi useita ukrainalaissotilaita kaupungissa. Vankien määrästä ei ollut heti tietoa.
Ammuspulasta kärsivä ja taistelukentällä alakynteen jäänyt Ukraina totesi aiemmin perjantaina, että se saattaa joutua vetäytymään koko kaupungista. Kaupungissa on käyty raskaita taisteluita varsinkin viime viikkojen aikana.
Tilanne Avdijivkan kaupungissa on vaikeutunut merkittävästi viime päivien aikana, alueen sotatoimia johtava ukrainalaiskenraali Oleksandr Tarnavskyi sanoi viestipalvelu Telegramissa. Hän kertoo tehneensä päätöksen, jotta ukrainalaissotilaiden henkiä voitaisiin säästää.
– Operatiivisen tilanteen perusteella Avdijivkan kaupungin ympärillä olen päättänyt vetää joukkomme pois ja asettaa puolustuksemme parempiin asemiin, jotta pystymme turvaamaan sotilaidemme terveyttä ja henkiä, Tarnavskyi totesi, kun hän vielä aiemmin perjantaina kommentoi, että tilanne olisi ollut Ukrainan hallussa.
Venäjä on yrittänyt vallata itäisessä Ukrainassa sijaitsevaa Avdijivkaa kuukausikaupalla. Kaupunki ei ole strategisesti tärkeä, mutta sen valtaaminen olisi symbolinen voitto Venäjälle.
– Piiritys estettiin, joukot vedettiin alueelta ja sotilaamme sijoittuivat uusin, määrättyihin asemiin, Tarnavskyi sanoi.
Avdijivkassa oli ennen sotaa yli 30 000 asukasta. Kaupungin viranomaisten mukaan liki täysin tuhotussa kaupungissa oli alkukuussa jäljellä tuhatkunta asukasta.
Uuden komentajan ensimmäinen merkittävä päätös
Ukrainan uusi asevoimien komentaja Oleksandr Syrskyi teki nyt ensimmäisen merkittävän päätöksensä rintamalla. Syrskyi nimitettiin 8. helmikuuta erittäin suositun asevoimien komentajan Valeri Zaluzhnyin seuraajaksi.
– Päätin vetää joukkomme pois kaupungista ja siirtää heidät parempiin asemiin. Sotilaamme tekivät velvollisuutensa arvokkaasti ja aiheuttivat viholliselle merkittäviä tappioita, Syrskyi kommentoi Facebookissa hetki ennen Tarnavskyin ilmoitusta.
Avdijivkan teollisuuskaupunki sijaitsee Donetskin alueella itäisessä Ukrainassa. Alueella on käyty valtavia taisteluita siitä lähtien, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan laajamittaisesti 24. helmikuuta vuonna 2022.
Uusimmat
-
00:08
Leijonille maukas tulos MM-kisojen huippuottelusta
-
23:12
Bidenin hallinto ei pidä Gazan tapahtumia kansanmurhana
-
22:48
UFC-ottelusta kauhistuttavaa jälkeä – ottelijan kasvot hiljentävää nähtävää
-
22:26
Jukka Jalosella kinkkinen kysymys käsillään – yksi kriittinen osa-alue ei toimi
-
22:14
Omien fanien toiveelle tyrmäys – Tottenham-valmentaja paahtoi: "En tule koskaan ymmärtämään"
-
21:58
Poikkeuksellinen käänne Leijonien MM-ottelussa – verinen norjalainen hymyili areenan uumenissa
-
21:56
Näyttelijä Olivia Munn pakasti munasolujaan vielä kerran rintasyöpädiagnoosinsa jälkeen, vaikka siihen sisältyi riski
-
21:49
Suomen mestari tyrmistyi Norjan valmentajan kommenteista
-
21:40
Rekka ja kiireellisessä hälytysajossa ollut ambulanssi törmäsivät Nelostiellä
-
21:24
Näin Konsta Helenius reagoi vilttikomennukseensa – "Ei kivaa"
-
21:14
Orpo: Tilanne rintamalla Ukrainassa on kriittinen – "Emme halua nähdä Harkovassa uutta Mariupolia"
-
21:07
Leijonien superlupausta ajettiin rumasti – Jukka Jalonen pamautti uutta tietoa MM-ottelun käänteestä
-
21:06
Tästä syystä georgialaiset vastustavat niin kiivaasti kiisteltyä lakiesitystä
-
20:56
Nyt puhuu Konsta Heleniuksen teloja – syytti suomalaista törkytilanteesta
-
20:50
18-vuotias Leijonat-taituri myöntää: Jukka Jalonen tyrkkäsi vilttiin kesken MM-ottelun
-
20:38
Lauri Markkasesta valtaisia sanoja maineikkaasta osoitteesta
-
20:17
MM-kiekkoyllätys on totta – mestarisuosikin ottelussa melkoisia käänteitä
-
20:15
Kuukausiennuste alkaa helteisenä, mutta silti ei ole vielä kesä: Kerromme miksi
-
20:03
Prinssi Carl Philip 45 vuotta – hovi julkaisi vehreän kuvan vesiputoukselta
-
19:53
Poliisin jahtaaman motocross-kuskin karkumatka päättyi Yhdysvalloissa kuin kanan lento
-
Lataa lisää