Ujot Hollywood-tähdet – katso yllättävä lista!

Hollywood-tähdet voivat vaikuttaa itsevarmoilta punaisella matolla, mutta yllättävän moni julkkis kertoo olevansa ujo. Tiesitkö, että Dark Angel -tähti Jessica Alba välttelee huomiota?

Moni ajattelee, että julkkikset hakeutuvat huomion keskipisteeseen. Nämä Hollywood-tähdet kuitenkin välttelevät huomiota ja kertovat olevansa oikeasti ujoja ihmisiä.

Jessica Alba

– En halua olla huomion keskipisteensä. Olen erittäin ujo, Jessica Alba toteaa Ellen joulukuun numerossa.

Hän myöntää, että näytteleminen on kuitenkin auttanut ujouteen.

– Kun teen komediaa, menetän kaikki estot!

Blake Lively

Blake Lively

Gossip Girl -tähti Blake Lively kertoi syyskuun Interview-lehdessä olevansa ujo. Tähti kuitenkin yrittää salata ujoutensa.

– Näyttelemiskursseilla pääsin ujoudestani hieman eroon, mutta perusluonteeltani olen hyvin ujo, Lively kertoi.

Lady Gaga

Räväköistä puvuistaan ja upeasta lavaesiintymisestään tunnettu Lady Gaga väittää yllättäen olevansa myös ujo!

– En tykkää tavata muita artisteja, koska olen oikeastaan melko ujo. En ole ujo tuntemieni ihmisten seurassa, mutta uusien ihmisten keskellä olen erittäin hiljainen. Hollywoodin mittapuulla olen ujo. Tunnen olevani kuin lukiossa, en täysin sovi joukkoon, tähti napauttaa.

Kim Kardashian

Lehtien palstoilla jatkuvasti esiintyvä Kim Kardashian liittyy myös ujojen naisjulkkisten seuraan.

– Olen se tyttö, joka on liian ujo tanssimaan yökerhoissa. Voin tanssia ehkä yhden laulun ajan, mutta en enempää. Kim on oikeasti hyvin ujo ja varautunut eikä ollenkaan sosiaalinen tai äänekäs, vaikka kaikki olettavatkin niin, Kardashian sanoo.

Kate Moss

Huippumalli Kate Moss on erittäin ujo, kertoo kuuluisa valokuvaaja Mario Testino.

– Uskokaa tai älkää, hän on ujo! Olen käynyt hänen kanssaan monissa tapahtumissa ja ihmettelen aina, mikä häntä vaivaa. Hän vastaa olevansa erittäin, erittäin hermostunut, Testino juoruaa.

Angelina Jolie

Yllätys yllätys, myös Angelina Jolie on ujo! Jolie kuvaili Beowulf-elokuvansa seksikohtausta näin:

– Olin hieman ujo ja ihmettelin itsekin, kuinka paljaaksi oloni tunsin. On tiettyjä hetkiä, jolloin oikeasti tunnen oloni ujoksi, Brad Pittin kansa seurusteleva Jolie avautuu.

Elton John

Muusikko Rufus Wainwright paljastaa, että huippukuuluisa Elton John on myös ujo tähti.

– En usko ihmisten tajuavan, kuinka ujo hän on. Syvällä sisimmissään hän on erittäin kultainen ihminen, joka tuntee olonsa koko ajan mitättömäksi, muusikko kertoo.

Robert Pattinson

Robert Pattinson

Twilight-elokuvien sydäntenmurskaaja Robert Pattinson kertoo olevansa ujo, etenkin naisseurassa.

– Nuorempana olin ujo ja sisäänpäin kääntynyt ja itsetuntoni oli huono. 17-vuotiaana oli kamalinta, koska etsin silloin paikkaani maailmassa. Olin todella ihastunut erääseen tyttöön vuosikausia, mutta en ikinä uskaltanut puhua hänelle, koska olin niin ujo. Vuosia myöhemmin kerroin hänelle siitä ja hän oli shokissa, koska ei ollut huomannut mitään. Hänen vuokseen päädyin kokeilemaan näyttelemistä, Pattinson tilittää.

Victoria Beckham

Perijätär Paris Hilton kertoo, että upea Victoria Beckham tunnetaan myös ujoudestaan.

– Media kertoo asioita julkkiksista ja ihmiset uskovat niihin. Kun opit tuntemaan ihmisen, ymmärrät, että se ei ole totta. Victoria ei hymyile, mutta ehkä hän on vain ujo. On todella häiritsevää, kun monet kamerat kuvaavat sinua, Hilton toteaa.

Julia Roberts

Näyttelijätär Julia Roberts on aina riehakas, paitsi yhdessä tilanteessa. Hän meni täysin lukkoon Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä -elokuvan seksikohtauksen kuvauksissa.

– Hän on todella sosiaalinen, mutta myöntää itsekin, että ei pidä rakkauskohtausten tekemisestä. Hän oli suloisen ujo, kun kuvasimme niitä, vastanäyttelijä James Franco sanailee.

Johnny Depp

Railakkaana Jack Sparrow -merirosvona tunnettu Johnny Depp kertoo olevansa oikeasti hyvin ujo.

– Olen ujo ja myös vainoharhainen. Vihaan kuuluisuutta. Olen tehnyt kaikkeni, jotta voisin vältellä sitä, Depp toteaa.

MTV3/Helmi

Lähde: Thefrisky.com

Kuvat: Alban kuva Getty Images, muut WireImage/AOP

Lue myös:

    Uusimmat