Tyylikkäästi pukeutuneet aseistetut ryöstäjät yrittivät ryöstää jalokiviä taidemessuilla Hollannissa

Aseistetut ryöstäjät ovat iskeneet keskellä päivää Hollannin Maastrichtissa pidettäviin taidemessuihin.

Neljä tyylikkäästi pukeutunutta ryöstäjää oli alkanut uhkailla aseilla ihmisiä, jonka jälkeen he rikkoivat näyttelyvitriinejä vasaroin. Hollannin poliisi kertoo pidättäneensä kaksi epäiltyä ja etsivänsä muita epäiltyjä.

Hollantilaismedioiden mukaan ryöstäjien kohteena oli lontoolaisen jalokiviliikkeen vitriinejä.

The European Fine Art Fair, eli Tefaf, on yksi Euroopan suurimmista taidemessuista ja siellä on vuosittain kymmeniä tuhansia näyttelyvieraita. Messut järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa koronapandemian alkamisen jälkeen.

Vuonna 2011 varkaat veivät Tefafin aikaan lontoolaisen jalokiviliikkeen vitriinistä sormuksen ja timanttikaulakorun, joiden arvo oli 860  000 euroa.

Lue myös:

    Uusimmat