"Tytär kysyy koko ajan, milloin pääsee isän luokse" – lehdenjakaja Owuyle tekee vimmatusti ylitöitä saadakseen perheensä Suomeen, tulorajaan silti pitkä matka

Lehdenjakaja Owoyele Samsaon on tukalassa tilanteessa, kuten sadat muut Suomessa vakinaisesti työskentelevät ulkomaalaiset henkilöt. Hän haluaisi tuoda perheensä Suomeen, mutta ylitöistä huolimatta hän ei pääse lähellekään viranomaisten asettamaa 1700 euron tulorajaa. 

Lähes neljältä sadalta työn perässä Suomeen tulleelta ulkomaalaiselta evättiin viime vuonna puolison tai perheen saaminen Suomeen, koska heillä on tuloja liian vähän.

Työn perässä Suomeen tullut ulkomainen työntekijä voi anoa puolisonsa pääsyä Suomeen, jos hänen nettotulonsa ovat 1700 euroa kuukaudessa. Jos hän haluaa yhden lapsensakin Suomeen, nettotulojen on oltava 2200 euroa. Toisen lapsen saaminen vaatii jo 2600 euron nettotulot.

– Eihän meillä ole mahdollisuuksia tällaisiin nettotuloihin! Teen töitä ja kaikki mahdolliset ylityöt mitä saan, silti tuloni jäävät reilusti alle 1700 euron kuukaudessa, kertoo lehdenjakaja Owoyele Samsaon.

Tutkinto ja matalapalkkatyö

Owoyele tuli Suomeen nelisen vuotta sitten. Hän opiskeli Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa kansainvälisen liiketalouden tutkinnon ja rahoitti opintojaan jo tuolloin öisellä lehdenjakelulla.

– Suoritin tutkinnon, mutta en saa ammattiani vastaavaa työtä, koska en puhu hyvää suomea. Se ei haittaa, sillä teen mielelläni mitä tahansa työtä, enkä ole koskaan hakenut Suomesta mitään etuuksia.

Owoyelen vaimo jäi opintojen alussa Nigeriaan odottamaan perheen esikoista. Lapsi on nyt nelivuotias, mutta Owoyele on nähnyt hänet vain muutaman kerran. Yhteyttä pidetään puhelimitse.

– Tytär kysyy koko ajan, milloin hän pääsee isän luokse. Tuntuu surulliselta, sillä en osaa vastata.

Owoyele saa käteen verojen jälkeen noin 1100-1200 euroa. Vaikka hän ottaa vastaan kaikki ylityöt, kuten lehtinippujen rullakoinnin päivällä, 1700 euron summa ei ota täyttyäkseen.

– Kun vaimo pääsisi tänne ensin, voisimme yhdessä saada niin paljon vuosituloja, että saisimme tyttäremme tänne, kertoo Owoyele.

Migri: Henkilökohtaiset syyt otetaan aina huomioon turvapaikkapäätöksissä 2:11

Liian korkeat tulorajat?

Tällä hetkellä Owoyele elättää perhettään Nigeriassa Suomesta käsin. Hän elää kitsaasti voidakseen lähettää kaiken liikenevän rahan perheelleen.

– Minusta tuo tuloraja on liian korkea. Voisimme elää perheeni kanssa täällä nykyisilläkin tuloilla, kun vaimonikin voisi työskennellä.

Hän haluaa nostaa ongelman esiin, sillä hän tuntee useita vastaavassa tilanteessa olevia.

– Me ulkomaalaiset emme saa Suomessa koulutustamme vastaavaa työtä, vaan teemme työtä, jossa palkka on noin yhdeksän euroa tunti. Kuitenkin meitä tarvitaan täällä työssä, tietää Owoyele.

Suurin osa myönteisiä

Maahanmuuttoviraston mukaan viimeisen vuoden aikana on tehty 1733 myönteistä päätöstä ja 389 kielteistä, joista suurin osa johtuu siitä, että toimeentulorajat eivät täyty.

Moneen matalapalkkatyöhön, kuten lehdenjakoon tai siivoukseen ei löydy enää kantasuomalaisia työntekijöitä. Eikö toimeentulorajaksi voisi määritellä sitä, että on kokoaikatyössä?

– Näin tämä toimeentulo-ohje on määritelty. On katsottu, että tuo summa tarvitaan minimitoimeentuloon ja sillä voi elää ilman toimeentulotukea, selvittää tulosaluejohtaja Leena Turku Maahanmuuttovirastosta.

Asia on herättänyt keskustelua aika ajoin paikkakunnilla, jossa työvoimaa tarvittaisiin, mutta perheenjäseniä ei saada paikalle matalien tulojen vuoksi.

– Minun tietojeni mukaan tähän ei kuitenkaan ole mitään muutosta tulossa, sanoo Leena Turku.

Owoyele Samsaon toivoo, että kesällä hän saisi lisätöitä muualta ja voisi kasvattaa tulojaan niin reilusti, että keskimääräinen 1700 euron nettotulo per kuukausi täyttyisi vuodessa.

– On niin surullista olla täällä ilman perhettä. Haluamme kuitenkin rakentaa turvallisen tulevaisuuden perheellemme täällä Suomessa, jossa meille ja lapsellemme on enemmän mahdollisuuksia, Owoyele Samsaon sanoo.

Maahanmuuttajaryhmien työllistymisessä suuria eroja 2:54

Lue myös:

    Uusimmat