Työtön ex-ministeri Juha Rehula suree IL:lle: Paras työtarjous mansikanmyynnistä Lahden torilla, aiemmin läheisistä ihmisistä ei ole kuulunut kuukausiin – "Tätäkö se meidän kaveruus olikin"

MTV:n kysely: Rehulan suosio kärsii alkoholiuudistuksesta 2:06
Arkistovideo: Vuonna 2017 Juha Rehulan suosion keskustaväen parissa uutisoitiin heikenneen. Syynä pidettiin esimerkiksi liian sallivaa alkoholipolitiikkaa.

Vuodesta 1996 tähän kevääseen asti kansanedustajana toiminut Juha Rehula (kesk.) kertoo suorasanaisesti Iltalehden haastattelussa, mitä keväisestä eduskunnasta putoamisesta on seurannut.

Yli 22 vuotta kansanedustajana toiminut Rehula toimi sosiaali- ja terveysministerinä Matti Vanhasen hallituksen lopputaipaleella ja Mari Kiviniemen lyhytikäisessä hallituksessa sekä perhe- ja peruspalveluministerinä Juha Sipilän hallituksessa kesään 2017 asti.

Kevään eduskuntavaaleissa Rehula sai 3 326 ääntä eikä tullut valituksi eduskuntaan. Hämeen vaalipiiristä keskusta sai läpi vain Hilkka Kemppin, joka keräsi vajaat 300 ääntä Rehulaa enemmän.

Iltalehden jutun mukaan putoaminen järkytti Rehulan täysin, eikä minkäänlaista B-suunnitelmaa ollut olemassa tai ole vieläkään. Vuosikymmenten työn poliitikalle antanut Rehula on nyt työtön.

– Kyllä siellä on tietysti asioita, joita on taakseen jättänyt, ja asioita, joita olisi voinut ja pitänyt tehdä toisin. Olen tehnyt virheitä. Mutta haluan katsoa eteenpäin, Rehula sanoo IL:lle.

Eduskunnasta putoaminen on näkynyt myös tuttavapiirissä karulla tavalla. Rehulan mukaan joistakin aiemmin läheisistäkin ihmisistä ei ole kuulunut mitään kuukausiin.

– Tämä näytti olleen sellaista kaveruutta, että niin kauan kun on jotakin apua tai hyötyä aseman kautta, kaveerattiin, mutta sitten kaverit ovat hävinneet.

– Kyllä sitä tiettyjen ihmisten kohdalla hämmästelee, että tätäkö se meidän kaveruus olikin.

Ex-ministeri on nyt työtön

Poliitikon vaativa työ on IL:n mukaan jättänyt Rehulaan jälkensä; enää Rehula ei luota jokaiseen.

– Eduskunnan kuppilassa en enää mennyt viime kaudella istumaan samaan pöytään tiettyjen ihmisten kanssa. Saattoi olla tilanne, että kun joku keskustelu oli pöydässä käyty, luen sitten kymmenen minuutin päästä Twitteristä, että se sanoi sillä tavalla ja mitähän tämä tarkoittaa.

Rehula ei ole löytänyt uusia töitä, eikä hän tiedä, mitä aikoo tehdä jatkossa. Toistaiseksi varteenotettavin tarjous on "kaverin heitto" paikasta mansikanmyynnissä Lahden torilla ensi kesänä.

Lue myös:

    Uusimmat