SAK:n johto tapaa työministeri Satosen keskiviikkona, mahdollisia uusia lakkopäätöksiä vasta sen jälkeen
Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n hallitus päätti siirtää päätökset mahdollisista lisälakoista huomiseen, koska se haluaa ensin lisätietoa maan hallituksen kaavailemasta vastaantulosta.
Hallituksen ylimääräinen kokous keskeytettiin tältä päivältä, ja sitä jatketaan huomenna iltapäivällä, kun SAK on tavannut työministeri Arto Satosen (kok.) puolenpäivän jälkeen.
Tapaamiseen osallistuu muun muassa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
– Tapaamisen jälkeen arvioimme, onko tilanne se, että voimme lähteä kompromissien hakuun neuvotteluihin ja näin ollen työtaistelut päättyisivät, vai olemmeko siinä tilanteessa, että joudumme miettimään mahdollisten työtaistelutoimien jatkoa, Eloranta sanoi tiedotustilaisuudessa.
Eloranta sanoi, että julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hallituksessa on ilmeisesti pohdittu jonkinlaista vastaantuloa paikallisessa sopimisessa, mutta SAK:ssa ei ole tietoa siitä, mitä hallitus suunnittelee ja minkä tyyppisistä asioista on täsmällisesti ottaen kysymys.
HS: Hallitus harkitsee poliittisten lakkojen lopettamiseksi pientä vastaantuloa
Helsingin Sanomat kertoi maanantaina, että hallitus harkitsee poliittisten lakkojen lopettamiseksi pientä vastaantuloa.
HS:n lähteiden mukaan hallitus tunnustelee, voisiko paikallisen sopimisen esitysluonnosta muuttamalla saada SAK:n neuvottelemaan uudesta työmarkkinamallista eli niin sanotusta vientivetoisesta palkkamallista.
Elorannan mukaan SAK on antanut oman kompromissiesityksensä maan hallitukselle ja se sisältää sekä paikallista sopimista että työrauhaa. Se on Elorannan mukaan tällä hetkellä lähtökohta.
Elorannan mukaan on selvää, että muutosten täytyy olla merkittäviä, jos pöydällä on vain yksi asia, kuten paikallinen sopiminen. Hän kuitenkin piti myönteisenä sitä, että hallitus nyt ehkä pyrkii löytämään väylää ulos tulehtuneesta työmarkkinatilanteesta.
– Olemme valmiit työmarkkinamallistakin neuvottelemaan, mutta sekä paikallisen sopimisen että työrauhan osalta on tiettyjä kysymyksiä, jotka pitäisi pystyä ratkaisemaan tasapainoisemmin kuin hallitus on omissa esityksissään tällä hetkellä ratkaisemassa, hän toisti jälleen SAK:n kannan.
Poliittisten lakkojen rajoittaminen käy
Puhtaasti poliittisten lakkojen rajoittaminen käy Elorannan mukaan SAK:lle.
Sen sijaan nyt käynnissä olevien kaltaisissa lakoissa, jotka kohdistuvat työntekijöiden asemaan, oikeuksiin ja toimeentuloon, työtuomioistuimen suhteellisuusarviointi olisi SAK:n mielestä järkevä ratkaisu.
Työrauhan osalta hallituksen kaavailemien lakkosakkojen kohtuullistaminen, ja tukilakot ovat SAK:lle kuitenkin poliittisia lakkoja merkittävämpiä työmarkkinamallia koskevassa kokonaisuudessa.
Hallituksen ehdotuksessa paikallisesta sopimisesta SAK:n jäsenliittoja huolestuttaa Elorannan mukaan erityisesti yleissitovuuden turvaaminen. Se nousi tiistain kokouksessakin vahvasti esiin, hän sanoo.
Lakkoja syksystä asti
Ammattiliitot ovat järjestäneet poliittisia lakkoja viime syksystä lähtien hallituksen työmarkkinauudistuksia ja sosiaaliturvan leikkauksia vastaan.
Lakot ja niiden vaikutukset ovat pikku hiljaa pidentyneet ja laajentuneet. Tällä hetkellä on meneillään viime viikon maanantaina alkanut lakkokierros, jonka on ilmoitettu kestävän kuluvan viikon loppuun asti.
Käynnissä olevien lakkojen vaikutukset näkyvät ennen kaikkea Suomen viennissä ja teollisuudessa.
Satonen: Isot tavoitteet viedään eteenpäin
Työministeri Satonen ei tiistaina suoraan luvannut vastaantuloa SAK:lle.
Hän sanoi toimittajille eduskunnassa, että keskiviikon tapaamisissa SAK:n ja Suomen Yrittäjien kanssa on tarkoitus kuunnella osapuolten näkemyksiä erityisesti paikallisen sopimisen yksityiskohdista.
Satonen ei halunnut ottaa kantaa siihen, minkälaisia muutoksia yksityiskohtiin voitaisiin mahdollisesti tehdä.
– Korostan sitä, että kyse on yksityiskohdista. Ne hallitusohjelman isot tavoitteet, jotka liittyvät paikalliseen sopimiseen, tullaan viemään eteenpäin ihan siinä muodossa, kun on tavoiteltukin.
– Eli tarkoitan sitä, että tämä paikallinen sopiminen tullaan ulottamaan järjestäytymättömään kenttään. Ja sitä, että paikallisen sopimisen mahdollisuuksia laajennetaan silloin, kun ollaan yleissitovan kentän ulkopuolella. Mutta toki niin, että neuvottelukumppani, sopimuskumppani, silloin on ammattiliitto tai ammattiosasto.
Satonen lisäsi, että paikallisesta sopimisesta muodostetaan hallituksen esitys vasta parhaillaan käynnissä olevan lausuntokierroksen jälkeen. Esitys on tarkoitus tuoda eduskuntaan kesäkuussa.
Sen sijaan työrauhaa koskeva esitys on jo eduskunnan käsittelyssä, ja se etenee Satosen mukaan normaalisti.
– Hallituksen osalta tämä asia on nyt eduskunnan käsissä.
Satonen totesi myös, että hallituksen esityksiin ei voi vaikuttaa lakkoilemalla mutta keskustelemalla voi. Hän sanoi, että jos SAK ilmoittaisi keskiviikkona uusista lakoista "se ei ainakaan helpottaisi tilannetta".
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää