Tykkijälkeä: Eetu Selänne hurjasteli hattutempun

Eetu Selänne iski hattutempun Mestiksessä – katso kaikki kolme osumaa 1:08
Katso tästä Eetu Selänteen hattutemppu – näin hän iski kolme osumaansa.

Eetu Selänne takoi ensimmäisen hattutempunsa jääkiekon Mestiksessä. Hokki-hyökkääjä teki tujua jälkeä, kun kajaanilaiset voittivat Forssan Palloseuran karsintaottelussa vieraissa 5–2.

Selänne napautti avauserässä ottelun ensimmäiset kaksi maalia. Kolmannen erän viimeisellä minuutilla hän iski vielä tyhjiin pelin päätösosuman.

Selänne oli aiemmin onnistunut tekemään Mestis-ottelussa parhaimmillaan kaksi maalia. Hattutemppu oli hänelle ensimmäinen.

Katso Selänteen hattutemppu ylälaidan videolta.

"Chemistryä"

Haastattelu: FPS - Hokki, Eetu Selänne(13 Hokki) 2:20
Hattutemppumies Eetu Selänne haastattelussa ottelun jälkeen.

Selänteen peli rullasi keskiviikkoiltana Hokin kolmosvitjassa Tuomas Komulaisen ja Aleksi Pellikan keskellä upeasti ja FPS:n puolustuksella oli hikiset oltavat.

– Oli hauskaa pelata heidän kanssaan tänään. Me pelasimme tosi hyvin. Chemistryä (kemiaa) oli kyllä huomattavasti. Toivottavasti pääsemme vain pelaamaan enemmän ja enemmän yhdessä. Tässäkin pelissä ketjut vaihtuivat, kun tuli yv:tä ja av:tä ja niin pois päin, Selänne tuumaili.

Hokki johtaa nyt ottelusarjaa FPS:ää vastaan voitoin 3–1. Sarjan viemiseen vaaditaan neljä kiinnitystä.

Sarjan häviäjä putoaa Suomi-sarjaan, kun taas sarjan voittaja etenee jatkokarsintaan Suomi-sarjan voittajan kanssa.

Hokki ja FPS kohtaavat seuravaaksi Kajaanissa lauantaina.

Lue myös:

    Uusimmat