TV-tuottaja Aaron Spelling kuollut

Muun muassa Dynastian ja Melrose Placen tuottaja Aaron Spelling on menehtynyt 83-vuotiaana alkuviikosta saamansa sairaskohtauksen seurauksena.

Yhdysvaltalainen TV-tuottaja Aaron Spelling on kuollut. 83-vuotias Spelling menehtyi sairauteen kotonaan Beverly Hillsissä, Los Angelesissa eilen.

Aaron Spellingin menestyneimpiin televisiosarjoihin lukeutuvat Suomessakin rakastetut sarjat Lemmenlaiva, Dynastia, Charlien enkelit, Beverly Hills 90210 sekä Melrose Place.

Spelling oli yksi Hollywoodin vaikutusvaltaisimmista ja rikkaimmista miehistä. Talouslehti Forbes on arvioinut hänen omaisuudekseen ainakin 300 miljoonaa dollaria.

Guinnesin ennätysten kirjan mukaan Spelling on kaikkien aikojen tuottoisin televisiotuottaja. Hän tuotti yli 5000 tuntia televisio-ohjelmia, 300 tuntia tv-elokuvia sekä tusinan verran valkokangaselokuvia.

Spelling syntyi Texasissa köyhään juutalaissiirtolaisperheeseen. Hän muutti New Yorkiin tullakseen näyttelijäksi, mutta siirtyi sieltä ensimmäisen vaimonsa kanssa Kaliforniaan. Hän avioitui toisen vaimonsa Candyn kanssa 1968.

Heillä on kaksi lasta, Beverly Hills 90210 -sarjan näyttelijänä tunnettu tytär Tori, 33, sekä poika Randy, 27, joka on myös näyttelijä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue lisää Aaron Spellingistä:

IMDb:stä (englanniksi)

Wikipediasta (englanniksi)

Lue myös:

    Uusimmat